lauantai 2. marraskuuta 2013

Kuukausikatsaus: Lokakuu 2013


Kuukausi sujui positiivisissa merkeissä. Nousu tuntuu jatkuvan edelleen ja monien yhtiöiden tulokset lähestyvät aikaa ennen finanssikriisiä. Omaan salkkuun tämä toi pienehkön, kolmen prosenttiyksikön tuoton. Uusia ennätyksiä kuitenkin tehdään jatkuvasti, joten mittaviin lisäostoihin en näe tarvetta. Toisaalta, käteiskassan rakentaminenkaan ei strategiaani kuulu. Täytynee lähempänä joulua pohtia, miten tilanne kannattaisi hoitaa. Veronpalautuksista olen perinteisesti tehnyt jonkin verran lisäostoja, mutta tällä kertaa saattaa olla että tyydyn vain kasvattamaan henkilökohtaista puskurirahastoa.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Pasi Havia perustaa rahaston

Ensiksi onnittelut Pasille hienosta saavutuksesta. Kohti taloudellista riippumattomuutta -blogi on eräänlainen suomalaisen sijoitus/säästämisskenen kruununjalokivi, ja on hienoa nähdä, että pitkäjänteinen harrastus tuottaa myös "palkkatyön" muodossa.

Itse en ainakaan alkuvaiheessa aio rahastoon mukaan lähteä, sillä omassa strategiassani rahasto edustaa "mauste" -osastoa ytimen sijaan. Minimimerkintä on 10 000 euroa, joka on mausteeksi salkkuni kokoon nähden hieman turhan suuri. Ehkäpä joidenkin vuosien päästä...

Aiheesta kirjoittivat myös:

- Laiska sijoittaja
- Kohti taloudellista riippumattomuutta

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Yhdysvaltojen farssi

Kurssit eivät ole vielä kovinkaan vahvasti reagoineet Yhdysvaltojen kotikutoiseen velkakatto-ongelmaan. Tällä hetkellä ratkaisun edellytykset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyvällä tolalla. Kunnollisia neuvotteluja ei ole saatu pidettyä, ainakaan julkisuuteen valuneiden tietojen perusteella.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Case Hautala: Hyvät, pahat ja rumat omistajat


Politiikkaa vuorossa seuraavaksi. Case Hautala lienee käsitelty niin monessa eri mediassa, ettei tapauksen yksityiskohtia kannata lähteä sen tarkemmin ruotimaan, kuin todeta mielipiteeni aiheesta. Mielestäni Hautala teki ainoan oikean ratkaisun erotessaan, sillä hänen poliittiset pelimerkit alkoivat loppua jo edellisen "kuititon työ" -skandaalin aikana. Vaikka Hautalan ero tietyllä tapaa "tuulettaa" pysähtyneessä tilassa makaavaa hallitusta, ei se kuitenkaan kokonaisuudessa jätä hyvää makua suuhun.

Seligsonin 3/13 katsaus julkaistu

Seligsonin katsaukset ovat usein varsin mielenkiintoista luettavaa, etenkin pääkirjoitusten osalta. Kannattaakin käydä lukemassa tuoreimman katsauksen pääkirjoitus kuluista. Katsaus löytyy täältä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Automatiikka päivitetty

Päivitin automatiikan (allokaatio + indeksi) vastaamaan edellisessä postauksessa tulleita muutoksia. Allokaatiograafeissa saattaa näkyä pientä hajontaa päivän aikana, koska ne reagoivat arvonmuutokseen reaaliaikaisesti. Salkkuindeksi päivittyy totuttuun tapaan illalla, ennen lasten nukkumaanmenoaikaa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Nordnetin ETF -kuukausisäästöstä salkkuun tarttuneet


Kirjoitin jokin viikko sitten ajatuksiani mahdollisista salkun lisistä. Päätös oli perinteisesti vaikea, koska käytettävissä oleva pääoma on varsin rajallinen. Nordnetin valikoima on hyvä, mutta lopulta, sen laajuus oli ehkä itselleni pienehkö pettymys. Vaikka vaihtoehtoja on paljon, valtaosassa on yksi puute:

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

"Blogin takaa" ja yhteydenotoista

Freedigitalphotos.net

Huomasin tässä aamulla, että jo kolmen vuoden ajan blogissani on ollut varsin aloittelijamainen, typerä virhe. Nimittäin, en ole koonnut minkäänlaista tietosivua kirjoittajasta, enkä myöskään tarjonnut muunlaista yhteydenottotapaa kuin blogin kommentit. Tilanne on nyt korjattu, ja lisäsinkin tietosivun Blogin takaa

Lisäksi, perustin blogille pseudosähköpostilaatikon, jonka avulla minuun saa yhteyttä. Osoite on poroaitausblogi _at_ gmail.com. Tässäpä toinen perustavanlaatuinen virhe, joka on nyt korjattu.

Jos muut bloggarit ovat kiinnostuneita linkinvaihdosta, laittakaahan sähköpostia/kommenttia tulemaan. Sivupalkissa on vielä runsaasti tilaa blogeille, joita seurata. Muutamat keskeiset olenkin jo lisännyt listalle.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Renkaiden vaihtoa + vanhuuden raihnaisuutta

Koska blogissani on kummallinen aihepiirijako, kirjoitan välissä taas autoasiaa. Allekirjoittanutta ei ainakaan voi syyttää siitä, että talvi pääsisi yllättämään. Talvirenkaat tuli vaihdatettua alle, vaikka ulkolämpötila oli yli kymmenen astetta plussan puolella.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Sijoittajamestari 2013 käynnistyi


Taloussanomien järjestämä leikkimielinen kisa käynnistyi tänään. Itselleni kisa oli pieni pettymys, verrattuna vuosientakaisiin vastineisiin. Muistaakseni aikoinaan vastaavaa järjesti Kauppalehti, mutta saatan myös muistaa väärin. Jokatapauksessa, edelliset kisan inkarnaatiot olivat ensinnäkin pidempiä. Toisekseen, niissä ei ollut yhtä selkeää tavoitetta ja kapeaa kohdistusta. Tämänkertainen kilpailu nimittäin perustuu warrantteihin ja muihin leikkilappuihin, jotka eivät ole yleensä tavallisen sijoittajan salkussa kovinkaan keskeisiä.

Kuukausikatsaus: Syyskuu 2013

Syyskuu 2013
Syyskuu meni sijoitusstrategian uudelleensisäistämisen merkeissä. Lähinnä henkisellä puolella. Muutamia pieniä lisäyksiä tulee kuukauden vaihteen jälkeen, mutta pääpiirteissään perinteistä holdaamista. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Salkkuun tulossa uutta sisältöä

Kuten aiemmin kirjoitin, aion lisätä uusia tuotteita salkkuuni Nordnetin ETF -kuukausisäästövaihtoehdoista. Kuukauden vaihde lähenee uhkaavasti, enkä ole vielä sataprosenttisesti päättänyt sisältöä. Vaihtoehtojen määrä on varsin rajallinen, mutta sopivia löytyy kuitenkin enemmän kuin kuukausittain säästämälläni pääomalla on mahdollista hankkia.

maanantai 23. syyskuuta 2013

REIT -rahasto listautuu

Laiska sijoittaja ehtikin jo kirjoittaa uudesta Oravasta joka listautuu pörssiin. Orava siis tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa kiinteistö- ja vuokramarkkinoille pörssin kautta. Toiminta on hyvin säänneltyä, ja idea sopiikin niille, jotka haluavat säännöllistä "osinkotuloa". Orava maksaa osinkoina 90% tuloksesta ja maksut tapahtuvat kvartaaleittain.

torstai 19. syyskuuta 2013

Tavoitteiden asettamisen tärkeys

freedigitalphotos.net
Ajattelin kirjoittaa pienen kirjoituksen tavoitteiden asettamisesta ja niiden tärkeydestä. Kuten monet muutkin, myös minä olen havainnut toimivani tehokkaammin, kun minulla on selkeät tavoitteet. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin elämän osa-alueisiin, oli kyse sitten säästämisestä, talonrakentamisesta, koulutuksesta tai mistä tahansa muusta pitkäkestoisesta projektista. Realististen tavoitteiden asettaminen on kuitenkin haastavaa, joten mikä avuksi?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Jälkiviisastelua

Koska en ole viimeisen vuoden aikana julkaissut varsinaisia kuukausikatsauksia, ajattelin paikata tämän aukon pienellä jälkiviisastelulla. Kahdentoista kuukausikatsauksen kirjoittamisessa ei ole jälkikäteen mitään mieltä, sillä niiden tärkein funktio, eli kirjoitushetken ajatusmaailman jälkikäteen tarkastelu, ei olisi mahdollista. Toisaalta, tuskin kukaan lukijoista on kuukausikatsauksista niin kiinnostunut, että haluaisi lukea vuonna 2013 vuoden 2012 katsauksia. Tässä kirjoituksessa aionkin käsitellä salkkuni osasia ja niiden menestystä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Säästämisen raastava vaikeus

Kun nyt taas innostuin kirjoittelemaan blogia, päätin selailla hieman vanhoja postauksia. Syy tähän on se, että aloitin blogin kirjoittamisen muutamia vuosia sitten, lähinnä omaksi iloksi, ja pitääkseni jonkinlaista päiväkirjaa elämästä. Silloin, olin vielä aktiiviopiskelija. Toki blogeilla täytyy myös jokin aihepiiri olla. Alussa aihepiiri keskittyi pääasiassa silloiseen autooni. Sittemmin, blogin painopiste siirtyi enemmän sijoittamiseen. Mitä seuraavaksi? No...

maanantai 16. syyskuuta 2013

Bull market / ajoittamisesta

Nyt kun osakesijoittajan kannalta hyvät ajat ovat jatkuneet pitkään, alkaa taas sijoituspiireissä kohista. Kyse on perinteisestä ajatusmallista: jos nousuputken kesto on ylittänyt edelliset ennätykset, on romahduksen pakko olla lähellä. Toki, joskus tällainenkin ajattelutapa toimii mutta tilanne ei välttämättä ole niin yksinkertainen kuin mitä ihmiset haluaisivat sen olevan. Tällaiset keskustelut ovat toisaalta klassinen esimerkki pyrkimyksestä "ajoittaa" markkinoilla oleminen oikein. Miten markkinahuhuihin sitten kannattaisi suhtautua?

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Citroën C4 1.6 HDI BMP kulutus ja muuta statistiikkaa

Laitetaan Sitikka lopullisesti hautaan ja käsitellään polttoaineenkulutusta. Käytän polttoaineenkulutuksen seurantaan saksalaista spritmonitor -nimistä palvelua. Valitettavasti sitikan elinkaaren ajalta, kulutustietoja ehdin palveluun tallentaa vain viimetalven osalta. Lopputulema on seuraava:

lauantai 14. syyskuuta 2013

Vinkkejä Säästöpankkien asiakkaille / Balancionin haudalla (Säästöpankki Finanssivahti)

Kun olimme hankkimassa asuntolainaa, päädyimme vaihtamaan Osuuspankista Säästöpankkiin. Syy tähän oli se, ettei "entinen pankkimme" myöntänyt lainaa kovinkaan houkuttelevilla ehdoilla. Säästöpankkiin siirtyminen oli kuitenkin alkuun jonkinasteinen järkytys, sillä Samlinkin kehittämä verkkopankki vaikutti 90-lukulaiselta verrattuna Osuuspankin vastineeseen. Tämä oli siis vielä sitä aikaa, kun Balancion oli hengissä. Kahdessa pankissa asiointi aiheuttaa tietynlaista päänvaivaa taloudellisen kokonaistilanteen hallinnassa, ja tähän Balancion oli varsin mainio työkalu. Lisäksi, palvelu tarjosi mahdollisuuden seurata tulo- ja menorakennetta automatisoidusti, tarkemmalla tasolla kuin omatekoiset Excelit tai muut vastaavat välineet. Ilmeisesti Balancionin haudalla on kuitenkin tapahtunut jotain, sillä Säästöpankit tarjoavat nykyään vastaavaa palvelua, toki rajoittuneena ainoastaan Säästöpankin tileihin ja kortteihin. Palvelussa on kuitenkin muutama sudenkuoppa, joiden selvittämiseen itselläni meni lähes vuosi aikaa.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Mersun ensimmäinen huolto + katsastus

Teetätin mersuun kuukausi sitten ensimmäisen huollon. Koska kyseessä oli auton omistusajan ensimmäinen huolto, en piitannut "huolto-ohjelmasta", vaan tein laajemman perushuollon, jossa vaihdettiin kaikki suodattimet ja muut, jotka eivät varsinaiseen öljynvaihtohuoltoon kuuluneet. Hintaa operaatiolle tuli ~320 euroa Ylämaan autossa. Marmoritiskillä olisivat vaatineet reilusti yli tuplat pelkälle perushuollolle.

Katsastuksessa päästöarvot olivat parantuneet huomattavasti verrattuna ostohetkellä teetättämääni mittaukseen. Tämä johtunee custom softasta, joka autoon laitettiin oston jälkeen.

torstai 12. syyskuuta 2013

Mainostamisesta

Olen jo vuosia ollut ahkera mainosestäjien käyttäjä, mutta viimeaikoina tähän on tullut pieni muutos. Työpaikalla mainosestojen asentaminen on hieman haastavaa käyttöoikeuksista johtuen, joten minun on ollut pakko selata nettiä ilman niitä. Olen samalla huomannut, että nettimainokset ovat muuttuneet vähemmän ärsyttäviksi, kuin mitä ne muutama vuosi sitten olivat. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö ärsyttäviä mainoksia edelleen tulisi vastaan (kaikenlaiset jQuery dialogit, jotka pomppivat ja estävät sisällön lukemisen ennen sulkemista, ääniä tai häiritsevän paljon liikkuvaa kuvaa sisältävät mainokset ja niin edelleen). Valtaosa sivuista joita seuraan, noudattavat varsin neutraaleja mainoksia. 

Tämä johtikin siihen, että kokeilen pitää Googlen mainoksia blogissani jonkin aikaa. Kommentteihin voi jättää palautetta, ovatko mainokset häiritseviä vai eivät. Käytännössä tiedän, ettei näin pienessä blogissa mainokset tuota mitään, mutta se ei estä kokeilemasta. Jos mainokset eivät tuota mitään, tai lukijat antavat negatiivista palautetta, todennäköisesti poistan blogini mainosohjelmasta.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

iShares S&P 500 salkkuun

Lisäsin salkkuun alkuposition iSharesin S&P 500 ETF:ää. Kyseessä on siis BlackRockin osingot ulos maksava indeksi-ETF, joka löytyy Nordnetin kuukausisäästäjien vaihtoehdoista. Vaikka näen, että osakkeiden arvostus Yhdysvalloissa on korkeampi kuin esimerkiksi Euroopassa, aion silti jatkaa Yhdysvaltojen painottamista. Tämä johtuu siitä, että Yhdysvaltalaiset yhtiöt ovat varsin globaaleja toimijoita, suuria brändejä. Myös talous tuppaa toipumaan rivakasti ja osingonmaksu on siedettävää. Lisäsin testimielessä ETF:n myös reaaliaikaiseen salkunseurantaan. Seuraavien viikkojen kuluessa nähdään, kuinka automatisoitu seuranta toimii kyseisen tuotteen kohdalla. 

tiistai 10. syyskuuta 2013

Uutta Salkusta

Pitkän kirjoitustauon jälkeen täytynee kirjoittaa jotain myös säästämis -aiheesta. Kun kirjoitustiheys hiljeni, muutimme uuteen omakotitaloon, joten sen kanssa on riittänyt kiirettä. Tämä myös tietysti näkyi säästöissä, jotka hupenivat hieman. Nyt, kun talossa on asuttu vuoden päivät, aion jälleen ottaa härkää sarvista ja jatkaa kurinalaisempaa säästämistä. Toki vuoden aikanakin salkkuun tipahteli pienempiä summia, ja vuoden aikana salkun arvo kasvoi prosentuaalisesti ~30%. Tästä uusien sijoitusten osuus oli arviolta alle kymmenen prosentin luokkaa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Citroën C4 pois, MB tilalle

Entinen juhta
C4 lähti muille maille tuossa kesän korvilla. Monessa mielessä vaihtaminen ei ollut järkevää (kuten ei koskaan), sillä auto oli tuoreempi kuin vaihdokki. Keväällä vielä ajattelin ajavani Sitikalla vuoden-pari.