tiistai 1. helmikuuta 2011

Kuukausikatsaus Tammikuu 2011

Vuoden 2011 ensimmäinen kuu ei käytännössä tarjonnut positiivista kehitystä omassa salkussani. Suuria muutoksia sen sijaan tapahtui. Euron jatkuva vahvistuminen muutti aikaisemmin parhaiten menestyneet Aasian ja Pohjois-Amerikan sijoitukset heikoimmin pärjänneiksi, ja nosti euroissa listatut markkinat parhaiten pärjääviksi. Lisäostoja tein kuitenkin varsin runsaasti, joten pitkällä tähtäimellä nähdään miten allokaatio toimii käytännössä. Absoluuttinen tuotto on pysynyt käytännössä muuttumattomana, prosentuaalinen tuotto heikentynyt kuten graafeistakin voidaan todeta.

Parhaat sijoitukset ovat noin 6% plussalla, huonoimmat muutaman prosentin miinuksella. Tästä jatketaan eteenpäin, joskin merkittävät tapahtumat lähipiirissä saattavat keikauttaa suunnitelmia suuntaan tai toiseen. Henkilökohtaisen elämän lisäksi myös poliittinen kuohunta vaikuttanee kursseihin. Egyptin tapahtumia voi seurata suomalaista mediaa kattavammin BBC:n ja Al Jazeeran suorista lähetyksistä. Tällä hetkellä molemmat kanavat tarjoavat jatkuvaa suoraa lähetystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti