Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kilpailuttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kilpailuttaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Valtion kirstu kilahtaa

Pitkästä aikaa autoiluun liittyvä postaus. Pitkän tauon syy on se, ettei autossa ole ollut mitään valittamista ja kaikki on toiminut kuten pitääkin. Noh, nyt kun mediassa on keskusteltu dieselin veromuutoksista ja tästä avokätisestä käyttövoimaveroalennuksesta, on jälleen aika päivitellä tätäkin osastoa. Valtio nimittäin muisti allekirjoittanutta iloisella kirjeellä, sillä ajoneuvovero ja käyttövoimavero ovat erääntymässä. Tämän laskun saldo on 183:lta päivältä, ajoneuvovero 28,731 euroa sekä käyttövoimavero 181,17e. Yhteensä siis muikeat 212,90 euroa, kun saldoon sisällytetään verottajan vaatima kolmen euron LASKUTUSLISÄ. Siis, mitä helvettiä? Seuraavaksi varmaan aletaan maksamaan veroilmoitusten postittamisesta ynnä muista viranomaisten kannalta epämiellyttävistä hallinnointikuluista.

No, onneksi dieselillä ajaminen on edelleen käytännössä saman hintaista. ~14 sentin hinnannousu on tosin enemmän kuin mitä käyttövoimavero aleni, mutta huonomminkin voisi olla. Omaan kukkarooni veronmuutokset eivät kovin merkittäviä lovia tehneet, vaikka kyllähän se aina kirpaisee saada vakuutusmaksut ja verot samalle kuulle maksuun. Varsinkin, kun tämän vuoden vakuutusmaksut ovat edellisvuotta korkeammat, kiitos edellisvuoden -50% kampanja-alennuksesta. Nyt sitten maksetaan täysimääräisesti, joten vakuutusten suhteen ollaan palattu normaaliin päiväjärjestykseen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Uuden vuoden säästövinkki

Sähkön hinta on laskenut viimeaikoina lämpimien kelien ja hyvän vesitilanteen vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on sopiva aika kilpailuttaa sähkösopimuksesi! Jos siis et käytä nk. pörssisähköä, jossa hinta vaihtelee kuukausittain, on hyvinkin todennäköistä että sopimuksesi hinta on päivitetty viimevuosien aikana jolloin hinta on ollut kovempi.

Allekirjoittanut on ahkera sähkön kilpailuttaja, ja yleensä vaihdan yhtiötä kerran vuodessa. Ilokseni huomasin, että jo entuudestaan yli sentin kilowattitunnilta halvempi sopimukseni oli yhä 1.2 senttiä kalliimpi, kuin kilpailuttaja.fi:n tarjoama 12kk määräaikainen sopimus. Tällä mahtavan suurella säästöllä ostan itselleni yhden pakastepizzan kuukaudessa. Menkääpäs siis ahkerasti kilpailuttamaan!