Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lapsi on terve kun se leikkii

Vuosittainen Sijoittajamestari -kilpailu käynnistyi tänään. Olen "leikkinyt" kisassa mukana useampana vuonna, joskin aina ongelma on ollut sama: kiinnostus leikkirahalla sijoittamiseen on matalampi kuin oikealla rahalla. Lisäksi, mielestäni on raivostuttavaa, kun kilpailussa pakotetaan käyttämään erilaisia johdannaisia, jotka ovat ainakin omasta oikeasta salkustani ulkona. Kisan suurin anti olisi päästä testaamaan vaihtoehtoisia strategioita, mutta kilpailun rakenteesta johtuen, se ei ole kovinkaan helppoa.

Jokatapauksessa, jos leikkimielinen sijoittaminen kiinnostaa, kilpailu löytyy osoitteesta http://www.sijoittajamestari.com

Tämän vuoden "leikkisalkkuni" täytin käytännössä shorteilla. Saa nähdä miten käy. Kultaharkkoa tuskin tulee.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Osa salkusta löytyy myös Sharevillestä

Nyt kun Nordnet päätti avata Sharevillen julkiseen betaan, ajattelin mainostaa että tämänkin blogin salkku löytyy kyseisestä palvelusta. Profiilinimi on Poro-. Toistaiseksi Nordnetin osuus koko salkusta on melko pieni, joten hirveää aktiivisuutta ei profiilille ole tullut. Uudet ostot näkyvät nopeiten sitä kautta, joten eikun seurailemaan.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Asuntolainoista ja asuntosijoittamisesta

Jatketaan asumisteemalla, tällä kertaa talousnäkökulmasta. Nimittäin asuntolainoista. Se on asia, joka koskettaa lähes jokaista työssäkäyvää ihmistä jossain vaiheessa elämää. Asunto on yleensä ihmisen elämän suurin sijoitus, vaikka sitä ei sijoituksena tulisi katsoakkaan.

lauantai 16. elokuuta 2014

Jännän äärellä

Tällä kertaa lyhyt, henkilökohtaisesta elämästä oleva postaus. Nimittäin, asunnon myynnistä!

perjantai 8. elokuuta 2014

Kesälomat vietetty ja rahaa kuluu

Taas on se aika vuodesta, kun arjen raatajat palautuvat kesälaitumilta toimiston kelmeiden loisteputkivalojen hyväilevään paisteeseen. Perinteisesti ainakin itselleni loma tuntuu olevan kiireisempää aikaa kuin työelämä, johtuen siitä, että loman aikaan tulee hoidettua monet rästiin jääneistä asioista. Tämä loma oli myös siinä mielessä erilainen, että pääsimme muuttamaan väliaikaiseen vuokrakaksioon lähemmäksi työpaikkaa. Samalla alkoi kuolettava oman talon myyntiprosessin etenemisen odottelu.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hidas eurooppa

Viime viikon EKP:n päätökset olivat osittain ennalta arvattavia, osiltaan taas yllättäviä. Yksi yhteinen tekijä kaikille tähän astisille toimille on hitaus. Se, että muuttaako viimeisimmät koronlaskut ja lainaohjelmat yhtään mitään, jää nähtäväksi. 

torstai 5. kesäkuuta 2014

Matkatyön päätepiste näkyvissä

Viimeiset pari vuotta ovat kuluneet matkatyön merkeissä. Tai, en tiedä onko matkatyö varsinaisesti oikea termi, koska itse työssä ei juuri matkusteta, mutta 150 kilometrin päässä työpaikasta asuminen tuottaa tiettyjä logistisia haasteita. Nyt päätepiste on kuitenkin näkyvissä. 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Suomalaiset epäileväistä sorttia

Suomalaiset ovat perinteisesti erittäin epäileväistä sorttia, erityisesti osake- tai rahastosijoittamista kohtaan. Osakesijoittaminen (tai paremminkin osakesäästäminen) nähdään eräänlaisena arpajaisena, jossa tavallinen pulliainen ei voi pärjätä. Tätä näkemystä vahvistetaan vielä siskontutunserkunkaimankoiranveljen kokemuksella kun on ostettu Nokiaa ja Talvivaaraa huipulta ja sitten myydään megatappioiden pelossa muutaman kuukauden päästä. Näissä kokemuksissa ei kuitenkaan ole kyse osakesijoittamisesta tai säästämisestä, vaan pääasiassa massahurmoksesta ja spekulaatiosta.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Pasi Havia perustaa rahaston

Ensiksi onnittelut Pasille hienosta saavutuksesta. Kohti taloudellista riippumattomuutta -blogi on eräänlainen suomalaisen sijoitus/säästämisskenen kruununjalokivi, ja on hienoa nähdä, että pitkäjänteinen harrastus tuottaa myös "palkkatyön" muodossa.

Itse en ainakaan alkuvaiheessa aio rahastoon mukaan lähteä, sillä omassa strategiassani rahasto edustaa "mauste" -osastoa ytimen sijaan. Minimimerkintä on 10 000 euroa, joka on mausteeksi salkkuni kokoon nähden hieman turhan suuri. Ehkäpä joidenkin vuosien päästä...

Aiheesta kirjoittivat myös:

- Laiska sijoittaja
- Kohti taloudellista riippumattomuutta

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Case Hautala: Hyvät, pahat ja rumat omistajat


Politiikkaa vuorossa seuraavaksi. Case Hautala lienee käsitelty niin monessa eri mediassa, ettei tapauksen yksityiskohtia kannata lähteä sen tarkemmin ruotimaan, kuin todeta mielipiteeni aiheesta. Mielestäni Hautala teki ainoan oikean ratkaisun erotessaan, sillä hänen poliittiset pelimerkit alkoivat loppua jo edellisen "kuititon työ" -skandaalin aikana. Vaikka Hautalan ero tietyllä tapaa "tuulettaa" pysähtyneessä tilassa makaavaa hallitusta, ei se kuitenkaan kokonaisuudessa jätä hyvää makua suuhun.

Seligsonin 3/13 katsaus julkaistu

Seligsonin katsaukset ovat usein varsin mielenkiintoista luettavaa, etenkin pääkirjoitusten osalta. Kannattaakin käydä lukemassa tuoreimman katsauksen pääkirjoitus kuluista. Katsaus löytyy täältä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Automatiikka päivitetty

Päivitin automatiikan (allokaatio + indeksi) vastaamaan edellisessä postauksessa tulleita muutoksia. Allokaatiograafeissa saattaa näkyä pientä hajontaa päivän aikana, koska ne reagoivat arvonmuutokseen reaaliaikaisesti. Salkkuindeksi päivittyy totuttuun tapaan illalla, ennen lasten nukkumaanmenoaikaa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

"Blogin takaa" ja yhteydenotoista

Freedigitalphotos.net

Huomasin tässä aamulla, että jo kolmen vuoden ajan blogissani on ollut varsin aloittelijamainen, typerä virhe. Nimittäin, en ole koonnut minkäänlaista tietosivua kirjoittajasta, enkä myöskään tarjonnut muunlaista yhteydenottotapaa kuin blogin kommentit. Tilanne on nyt korjattu, ja lisäsinkin tietosivun Blogin takaa

Lisäksi, perustin blogille pseudosähköpostilaatikon, jonka avulla minuun saa yhteyttä. Osoite on poroaitausblogi _at_ gmail.com. Tässäpä toinen perustavanlaatuinen virhe, joka on nyt korjattu.

Jos muut bloggarit ovat kiinnostuneita linkinvaihdosta, laittakaahan sähköpostia/kommenttia tulemaan. Sivupalkissa on vielä runsaasti tilaa blogeille, joita seurata. Muutamat keskeiset olenkin jo lisännyt listalle.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Renkaiden vaihtoa + vanhuuden raihnaisuutta

Koska blogissani on kummallinen aihepiirijako, kirjoitan välissä taas autoasiaa. Allekirjoittanutta ei ainakaan voi syyttää siitä, että talvi pääsisi yllättämään. Talvirenkaat tuli vaihdatettua alle, vaikka ulkolämpötila oli yli kymmenen astetta plussan puolella.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Sijoittajamestari 2013 käynnistyi


Taloussanomien järjestämä leikkimielinen kisa käynnistyi tänään. Itselleni kisa oli pieni pettymys, verrattuna vuosientakaisiin vastineisiin. Muistaakseni aikoinaan vastaavaa järjesti Kauppalehti, mutta saatan myös muistaa väärin. Jokatapauksessa, edelliset kisan inkarnaatiot olivat ensinnäkin pidempiä. Toisekseen, niissä ei ollut yhtä selkeää tavoitetta ja kapeaa kohdistusta. Tämänkertainen kilpailu nimittäin perustuu warrantteihin ja muihin leikkilappuihin, jotka eivät ole yleensä tavallisen sijoittajan salkussa kovinkaan keskeisiä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

REIT -rahasto listautuu

Laiska sijoittaja ehtikin jo kirjoittaa uudesta Oravasta joka listautuu pörssiin. Orava siis tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa kiinteistö- ja vuokramarkkinoille pörssin kautta. Toiminta on hyvin säänneltyä, ja idea sopiikin niille, jotka haluavat säännöllistä "osinkotuloa". Orava maksaa osinkoina 90% tuloksesta ja maksut tapahtuvat kvartaaleittain.

torstai 19. syyskuuta 2013

Tavoitteiden asettamisen tärkeys

freedigitalphotos.net
Ajattelin kirjoittaa pienen kirjoituksen tavoitteiden asettamisesta ja niiden tärkeydestä. Kuten monet muutkin, myös minä olen havainnut toimivani tehokkaammin, kun minulla on selkeät tavoitteet. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin elämän osa-alueisiin, oli kyse sitten säästämisestä, talonrakentamisesta, koulutuksesta tai mistä tahansa muusta pitkäkestoisesta projektista. Realististen tavoitteiden asettaminen on kuitenkin haastavaa, joten mikä avuksi?

tiistai 17. syyskuuta 2013

Säästämisen raastava vaikeus

Kun nyt taas innostuin kirjoittelemaan blogia, päätin selailla hieman vanhoja postauksia. Syy tähän on se, että aloitin blogin kirjoittamisen muutamia vuosia sitten, lähinnä omaksi iloksi, ja pitääkseni jonkinlaista päiväkirjaa elämästä. Silloin, olin vielä aktiiviopiskelija. Toki blogeilla täytyy myös jokin aihepiiri olla. Alussa aihepiiri keskittyi pääasiassa silloiseen autooni. Sittemmin, blogin painopiste siirtyi enemmän sijoittamiseen. Mitä seuraavaksi? No...

maanantai 16. syyskuuta 2013

Bull market / ajoittamisesta

Nyt kun osakesijoittajan kannalta hyvät ajat ovat jatkuneet pitkään, alkaa taas sijoituspiireissä kohista. Kyse on perinteisestä ajatusmallista: jos nousuputken kesto on ylittänyt edelliset ennätykset, on romahduksen pakko olla lähellä. Toki, joskus tällainenkin ajattelutapa toimii mutta tilanne ei välttämättä ole niin yksinkertainen kuin mitä ihmiset haluaisivat sen olevan. Tällaiset keskustelut ovat toisaalta klassinen esimerkki pyrkimyksestä "ajoittaa" markkinoilla oleminen oikein. Miten markkinahuhuihin sitten kannattaisi suhtautua?

lauantai 14. syyskuuta 2013

Vinkkejä Säästöpankkien asiakkaille / Balancionin haudalla (Säästöpankki Finanssivahti)

Kun olimme hankkimassa asuntolainaa, päädyimme vaihtamaan Osuuspankista Säästöpankkiin. Syy tähän oli se, ettei "entinen pankkimme" myöntänyt lainaa kovinkaan houkuttelevilla ehdoilla. Säästöpankkiin siirtyminen oli kuitenkin alkuun jonkinasteinen järkytys, sillä Samlinkin kehittämä verkkopankki vaikutti 90-lukulaiselta verrattuna Osuuspankin vastineeseen. Tämä oli siis vielä sitä aikaa, kun Balancion oli hengissä. Kahdessa pankissa asiointi aiheuttaa tietynlaista päänvaivaa taloudellisen kokonaistilanteen hallinnassa, ja tähän Balancion oli varsin mainio työkalu. Lisäksi, palvelu tarjosi mahdollisuuden seurata tulo- ja menorakennetta automatisoidusti, tarkemmalla tasolla kuin omatekoiset Excelit tai muut vastaavat välineet. Ilmeisesti Balancionin haudalla on kuitenkin tapahtunut jotain, sillä Säästöpankit tarjoavat nykyään vastaavaa palvelua, toki rajoittuneena ainoastaan Säästöpankin tileihin ja kortteihin. Palvelussa on kuitenkin muutama sudenkuoppa, joiden selvittämiseen itselläni meni lähes vuosi aikaa.