Laitetaan Sitikka lopullisesti hautaan ja käsitellään polttoaineenkulutusta. Käytän polttoaineenkulutuksen seurantaan saksalaista spritmonitor -nimistä palvelua. Valitettavasti sitikan elinkaaren ajalta, kulutustietoja ehdin palveluun tallentaa vain viimetalven osalta. Lopputulema on seuraava:
Tarinoita elämästä, autoista, tekniikasta, säästämisestä, sijoittamisesta, politiikasta ja kaikesta siltä väliltä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Citroën. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. syyskuuta 2013
maanantai 9. syyskuuta 2013
Citroën C4 pois, MB tilalle
perjantai 30. marraskuuta 2012
Paluu arkeen + Eberspächer
Pahoittelut pitkästä viiveestä kirjoitusten välillä. Elämä on ollut hyvin hektistä muuton ja uuden työpaikan kanssa, joten päivitykset ovat jääneet väliin. Elokuun alussa saimme rakennusprojektin valmiiksi, ja muutimme uuteen omakotitaloon. Samassa rytäkässä alkoi myös uusi työpaikka, joka ei valitettavasti sijaitse samassa kaupungissa kuin pitäisi. No. Aina ei voi saada kaikkea.
perjantai 4. toukokuuta 2012
Renkaiden vaihtoa + Auto Bestin konkurssi
En ehtinyt viimeviikolla kirjoittaa aiheesta, joten laitetaanpa nyt muutama sananen Sitikka -maailmasta. Autoon liittyvät postaukset ovat olleet viimeaikoina hyvinkin vähissä, sillä käytännössä negatiivisista asioista on huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin positiivisesta. Jos autossa ei ole ollut vikoja, tekstejäkään ei tule kovin ahkerasti.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Valtion kirstu kilahtaa
Pitkästä aikaa autoiluun liittyvä postaus. Pitkän tauon syy on se, ettei autossa ole ollut mitään valittamista ja kaikki on toiminut kuten pitääkin. Noh, nyt kun mediassa on keskusteltu dieselin veromuutoksista ja tästä avokätisestä käyttövoimaveroalennuksesta, on jälleen aika päivitellä tätäkin osastoa. Valtio nimittäin muisti allekirjoittanutta iloisella kirjeellä, sillä ajoneuvovero ja käyttövoimavero ovat erääntymässä. Tämän laskun saldo on 183:lta päivältä, ajoneuvovero 28,731 euroa sekä käyttövoimavero 181,17e. Yhteensä siis muikeat 212,90 euroa, kun saldoon sisällytetään verottajan vaatima kolmen euron LASKUTUSLISÄ. Siis, mitä helvettiä? Seuraavaksi varmaan aletaan maksamaan veroilmoitusten postittamisesta ynnä muista viranomaisten kannalta epämiellyttävistä hallinnointikuluista.
No, onneksi dieselillä ajaminen on edelleen käytännössä saman hintaista. ~14 sentin hinnannousu on tosin enemmän kuin mitä käyttövoimavero aleni, mutta huonomminkin voisi olla. Omaan kukkarooni veronmuutokset eivät kovin merkittäviä lovia tehneet, vaikka kyllähän se aina kirpaisee saada vakuutusmaksut ja verot samalle kuulle maksuun. Varsinkin, kun tämän vuoden vakuutusmaksut ovat edellisvuotta korkeammat, kiitos edellisvuoden -50% kampanja-alennuksesta. Nyt sitten maksetaan täysimääräisesti, joten vakuutusten suhteen ollaan palattu normaaliin päiväjärjestykseen.
maanantai 7. marraskuuta 2011
20 000km täynnä
C4 on nyt hieman yli vuoden ja 20 000 kilometriä taloudessamme. Vikoja ei vielä ole ilmennyt, lukuunottamatta pientä verhoiluongelmaa joka korjattiin maahantuojan piikkiin. Joskin kuten aikaisemmin hieman epäilin, verhoilumateriaali on valittu siten että se on hieman liian helposti kuluvaa "karheaa" nukkakangasta joka siloittuu kun kuljettajan käsi lepää käsituella. Noh, en tästä jaksa välittää koska tärkeämmät osat toimivat erinomaisesti.
Vaihteisto on selvästi hieman virkistynyt kilometrien myötä, sillä nyt vaihteet vaihtuvat pehmeämmin. Samaten ensimmäisellä vuosipuolikkaalla kritisoimani polttoaineenkulutus on jatkuvasti pienentynyt. Tällä hetkellä maantieajossa menee ~4.2l / 100km, yhdistelmässä kymmenen tuhannen kilometrin ajalta 5.6l. Täysin puhdasta kaupunkiajoa suomessa ei oikein tahdo tulla, mutta oletettavasti tällaisessa rynkytyksessä kulutus olisi jossain kuuden-seitsemän litran tienoilla. Aloitin 20 000km tullen taas uuden kymppitonnin seurannan kulutukselle, ja ainakin toistaiseksi tilastot näyttävät paremmilta kuin edellisellä kymppitonnilla. Nämä lukemat siis 1.6 HDI koneella & BMP vaihteistolla.

keskiviikko 31. elokuuta 2011
Sitikan verhoilut fiksattu
Kesäkuussa bloggasin mahdollisesta oviverhoilun fiksaamisesta maahantuojan piikkiin. Kyseinen operaatio tehtiin jo yli kolme viikkoa sitten, mutta unohdin täysin blogata aiheesta. Tältäosin siis Auto-Bonin takuukäytännöt näyttäisivät toimivan, sillä he suostuivat vaihtamaan kuskin oven verhoilun vaikka kuluma olikin varsin pieni.
Tosin, en usko että kyseinen operaatio pidemmän päälle auttaa, sillä oviverhoilun materiaali on sen tyyppistä että vastaava kuluma palannee takaisin vuoden-parin kuluessa. Samalla keikalla tuli vaihdettua myös tuulilasinpyyhkijät, joita määräaikaishuollon yhteydessä ei jostain syystä vaihdettu.
Matkan aikana auto oli kuukauden ajamatta, ja tämä aiheutti toistaiseksi tuntemattomasta syystä akun tyhjentymisen. Parin vuorokauden matkustamisen jälkeen motivaatio auton ongelmaa kohtaan oli varsin kohdallaan, mutta huoltosoppariin kuuluva tiepalvelu toimi moitteettomasti. Ystävällinen hinuri kävi antamassa virtaa noin 20 minuutin odottelun jälkeen, ja matkaan päästiin varsin vähäisillä paperitöillä. Epäilen, että liikkeessä asennuttamani USB-boxi on asennettu jotenkin väärin, sillä välillä muistitikun led -valo jää palamaan vaikka auto on sammuksissa ja virrat poissa. Tähän ongelmaan huolto ei kuitenkaan keksinyt korjausta, joten jään odottelemaan josko ongelma palautuu myöhemmin ilmojen kylmetessä. Onhan se tietysti mahdollista, että runsaasta pätkäajosta johtuen akun lataus on jäänyt puutteelliseksi ja kuukauden seisonta riitti tyhjentämään starttaamiseen vaadittavat mehut.
Tulipa sitten koettua ensimmäinen kerta kun ranskalainen auto jättää tielle, ja vieläpä koomisesti kaikkein uusin ranskalainen!

tiistai 28. kesäkuuta 2011
Auto-Bonin takuukäytännöistä
Juuri ennen matkaa sain kuulla, että Auto-Bon vaihdattaa sitikkaan kuskin oven verhoilut, jotka ovat kuluneet hieman normaalia nopeammin. Varsin positiivinen yllätys siis, yleensä kosmeettisia virheitä on hankala saada korjattua maahantuojan piikkiin.
Lisämainintana muistutan vielä siitä, että blogini viettää mahdollisesti hiljaiseloa, sillä lähden loppuviikosta kuukaudeksi Yhdysvaltoihin.

maanantai 13. kesäkuuta 2011
15 000km huolto
Autoaiheinen postaus pitkästä aikaa. C4:n kilometrit alkoivat lähestyä huoltorajaa, ja marmoritiskin ruuhkaisuuden tuntien ajattelin heti viikon alkajaisiksi lähteä kyselemään joskohan pirssin saisi huoltoon. Marssin loisteputkien kylmän kalskeaan valoon, ja tiskin takana asiakkaita pälyili tuiman oloinen mies. Esitin asiani, ja yllätyksekseni huoltoaikoja oli jopa samalle päivälle tarjolla. Tartuin tarjoukseen ja muistutin että kyseessä on huoltosoppariauto. Aika oli vasta parin tunnin päästä, joten välissä ehti nauttia pikaisen lounaan. Kahvit päätin nauttia liikkeen kahviossa, sillä huollot tuppaavat aina kestämään.
Varsinaisesta huolto-osuudesta ei jäänyt negatiivista sanottavaa. Hommat hoidettiin, ja jopa merkinnät huoltokirjaan tulivat ilman kysymistä. Ehdin tosin jo kyllästyä odotteluun, kun huoltopäällikkö kävi ilmoittamassa että he aikovat korjata vielä flektin ohjausta, sillä kuulemma pienin puhellinnopeus ei aina toimi. Tähän tuhraantui puoli tuntia, mutta tosiaalta hyvä että korjasivat sillä en itse kyseistä vikaa ollut edes ehtinyt huomata. Pieni miinus kuitenkin siitä, ettei tuulilasinpyyhkijöitä vaihdettu kun en erikseen muistanut pyytää, kun ne kuitenkin kuuluvat sopimukseen, saisivat kyllä vaihtaa joka vuosihuollossa vaikkei selkeää tarvetta olisikaan.
Samassa yhteydessä jätin reklamaation kuskin oven verhoilusta, joka on varsin herkästi kuluvaa sorttia. Saa nähdä riittääkö AutoBonin Good Will tähän seikkaan, sillä helppohan heidän olisi vedota ettei verhoiluja vasten tarvitse röhnöttää. Mielestäni kuitenkin materiaalit saisivat olla hieman kestävämpiä, kun jo 15 000 km ajetussa autossa kulumisen merkkejä näkyy pienellä alueella. Jään odottelemaan maahantuojan vastausta.

torstai 21. huhtikuuta 2011
Kesärenkaat alle
Kävin laitattamassa kesärenkaat Sitsun alle, huoltosoppariin kuuluvalla renkaidenvaihdolla. Kokemus varsin kohtalainen, joskin merkkikorjaamon sedillä tuntuu kestävän hommassa hieman pidempään kuin rengasliikkeessä. Tällä kertaa muistivat jopa ottaa viimasuojan irti, joten siihenkään ei tarvinnut itse koskea. Palvelu pelasi, ja ajan sai milloin halusi, joten rengasliikkeestä tuttua ruuhkaa ei myöskään tullut koettua. Samalla huoltomies huomasi, että rekisterikilven valoista yksi oli palanut, ja vaihtoi sen. Hyvä että huoltosopimusasiakkaat eivät joudu jokaista korjausta itse vaatimaan, vaan autoa tosiaan katsellaan kun siihen on mahdollisuus.
Ajo-ominaisuudet muuttuivat kertaheitolla paremmaksi, vaikka talvirenkaatkin ovat laadukkaat, ei niiden tuntuma silti ole kesärenkaan veroinen. Tuntumaa tuli hieman lisää ja ohjauskin on tarkempi, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
10 000km täynnä
Citroën saavutti eilen kymppitonnin rajapyykin, joten on taas kommenttien aika. Uutuudenjäykkyys alkaa pikkuhiljaa kadota, ja vaihteisto tuntuu toimivan entistäkin jouhevammin, sillä robotin pieni vedon katkeaminen vaihdon yhteydessä tuntuu jouhevammalta. Keskikulutus on pudonnut, nyt matka-ajossa pääsee jo alle neljän litran. Vikoja ei ole ollut, joten senkin suhteen on tilanne kondiksessa. Kuskikin on ollut autoon tyytyväinen, joten eiköhän tällä jatketa eteenpäin.
Ensi viikolla renkaiden vaihtoon ja kohti uusia seikkailuja.

perjantai 14. tammikuuta 2011
Uusi Citroën C4
Iltasanomat on jo ehtinyt testailla uutta C4:ää, ja vastaanotto on fransmanniautolle varsin positiivinen. Kiitosta saa esimerkiksi parantuneet tilat ja äänieristys. Itse en ole vielä päässyt uutukaista koeajamaan, mutta useimmat ovat kehuneet parantunutta ohjaustuntumaa. Tähän on vaikea ottaa kantaa, sillä mielestäni 2010 C4:n ohjaustuntuma on varsin hyvä. Parempi äänieristys olisi kyllä tarpeen, sillä C5:een verrattuna C4 on äänekkäämpi. Nykyään tämä ei enää häiritse, mutta esimerkiksi hiekoitetulla talvitiellä ajellessa, hiekan ropinan kuulee aikaisempaa paremmin. Muotoiluun en ota kantaa, sillä mielestäni molemmat ovat varsin onnistuneita. Vanha on hieman persoonallisempi, uusi hieman konservatiivisempi. Kauneus lienee katsojan silmässä.
Oikeastaan ajatukset autosta eivät ole vielä 5000km kohdalla muuttuneet. Positiivia seikkoja ovat taloudellisuus ja näppäryys. Negatiivista aikaisempaan C5:een verrattuna ovat rautajousituksen kovuus. Varsinkin nyt kun kovat pakkaset hieman hellittivät, ja risteyksiin saatiin kunnon polanteet, C4 ryskyttää huomattavan kovasti hydejousitettuun femmaan verrattuna. Toisaalta, saksalaisten autojen ystävät joutuvat varmaan kärsimään tilanteesta vielä enemmän. Muistan kun viimetalvena oli vastaavankaltaista kuoppaista keliä, femmalla pystyi ajelemaan lähes hidastelematta eikä kuopat ryskyttäneet epämiellyttävästi. Noh, tähän seikkaan olin toisaalta jo varautunut, sillä eihän rautajouset kunnon hydejä mukavuudessa voita! Toivottavasti edes sitten kestävyydessä, vaikkakaan ei omalle kohdalle sattunut yhtään ongelmaa hydejen kanssa.

lauantai 25. joulukuuta 2010
Talvipakkasista
Joulun tiukat noin -30 asteen lämpötilat soveltuivat kuumalle ranskattarelle erinomaisesti. Ilokseni voin todeta, että varsin hyvä talviauto on tämä sitikka ollut. Ainoa pieni "vastaansanominen" oli lyhyen lämmityksen jälkeinen pieni "murahdus" käynnistyksen yhteydessä. Muuten auto lähtee käyntiin kuin palmun alta, vaikka kavereiden saksalaisvalmisteiset laatuautot kärsivätkin arktisista olosuhteista.
Säästämispuolella joulu on hyvin tylsää aikaa, mutta pieni sivuhuomautus siltäkin osastolta. Venäjä -rahastoni ensimmäinen ostoerä sai hankittua merkintäpalkkionsa takaisin yllättävän nopeasti, ja muutkin ostoerät ovat vain senttien päässä. Jännityksellä odotan miten kurssit reagoivat tammikuun toisella viikolla, sillä pakkasukon vierailujen vuoksi Venäjän pörssit ovat kiinni alkuvuoden.
Lisäys:
Unohtuikin mainita, että joululahjaksi tai uudenvuoden kunniaksi Seligson poisti Phoenix ja Phoebus rahastoistaan merkintäpalkkiot. Tämän päätöksen johdosta ainakin Phoenix päätynee omaan salkkuuni lisämausteeksi.

maanantai 20. joulukuuta 2010
Peiliautomatiikka & jarrut
Huollossa saivat peilien kääntymisen ohjelmoitua pois, eipähän haittaa jäätymiset enää. Ongelma korjasi itse itsensä mutta päätin silti poistaa kyseisen systeemin sillä mitään varsinaista hyötyä tuosta ei ole. Jarrutkin putsasivat ja vinkuminen vähentyi. Jos en olisi ottanut huolenpitosopimusta, en varmasti olisi myöskään valittanut jarrujen vinkumisesta näin aikaisessa vaiheessa. Nyt kun fiksailu ei suoraan minulle maksa, on helppo valittaa.
Toki pitkässä juoksussa asiakas on aina maksumies.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Peiliautomatiikasta ja aiheiden laajentamisesta
Sitikkapalstoilla on vuosien varrella ollut runsaasti keskustelua siitä, miten uusien autojen sähköllä koria vasten kääntyvät peilit eivät välttämättä ole hyvä asia pohjolan pakkasissa. Tämän käsityksen pystyn nyt varmentamaan, sillä pidempi kovien pakkasten aika on saanut pientä takkuilua aikaan. Kyseinen ominaisuus kannattanee kytkeä pois päältä varsinkin jos takuuaika on loppumassa, ettei mahdolliset häiriöt mene omasta kukkarosta. Maanantaina tästä operaatiosta lisää, samalla ajattelin käydä tarkastuttamassa jarrujen vinkumista hieman.
Sitten aiheiden laajentamiseen.. Koska Sitikasta on ollut yllättävän vähän kirjoitettavaa (toisaalta myös hyvä asia, sillä vikoja ei ole ollut), ajattelin laajentaa perspektiiviä hieman myös muihin aiheisiin. Koska olen tylsä ihminen, eikä minulla ole mitään trendikkäitä harrastuksia joista voisin kirjoittaa, ajattelin kirjoittaa taloudesta ja elämästä opiskelijana. Kuten aikaisemmat postauksetkin, myös tulevat ovat eräänlaisia valituspostauksia kaikenlaisista epäkohdista. Kukapa nyt iloa tuottavista asioista nettiin haluaisi kirjoittaa?

lauantai 4. joulukuuta 2010
Lisää talvikokemuksia
Kilometrejä on nyt muistaakseni hieman yli 3600, ja parin viikon pakkaset ovat koetelleet autoja puolin ja toisin. Ilokseni täytyy todeta, että suurempia vikoja ei ole ilmennyt. Ensimmäisillä pakkasilla kojelaudasta kuului pientä särinää, mutta sittemmin ko. vaiva on hävinnyt. Pakkasten myötä jarrut alkoivat vinkumaan, voi toki johtua siitä että liukkailla keleillä jarruttelu on hieman varovaisempaa. Tämäkin vaiva poistuu aika-ajoin, mutta palaa muutaman päivän päästä takaisin. Auto käynnistyy hyvin, ja lämpöäkin saa riittävästi. Yli 20:n asteen pakkasilla tahtoo olla hieman vilpoista, mutta se lienee tavallista kaikilla nykydieseleillä joissa ei ole polttoainekäyttöistä lisälämmitintä.
Käytin myös auton pesussa, kovista pakkasista huolimatta mikään paikka ei jäätynyt. Ilmeisesti jotain muutoksia on tehty, sillä aikaisemmissa autoissa käsijarru ja ovet tahmasivat noin viikon verran jokaisen talvipesun jälkeen.

lauantai 30. lokakuuta 2010
2500km lähestyy
Ensimmäiset kylmän kelin kokemukset on nyt saatu, joten laitetaanpa ensikokemuksia niiltä osin tänne. Autoa ostaessa olin hieman skeptinen robottivaihteistoa kohtaan, sillä eihän se ole "oikea" automaatti. Kylmillä keleillä robottivaihteiston toiminta on kuitenkin yllättänyt positiivisesti. Vaihteistossa ei juuri huomaa eroa pikkupakkasilla, vaan vaihteet menevät päälle oikein mukavasti. Itseasiassa vaihteisto tuntuu jopa ajavan taloudellisemmin kylmänä, sillä vaihteet vaihtuvat isommalle hieman aikaisemmin. Tämä oli hieman yllättävää, sillä C5:n automaatissa kylmyyden huomasi selkeästi.
Muutaman ensimmäisen kilometrin aikana vaihteet eivät juuri C5:ssä päälle menneet, kun taas C4:n robotti toimii kuten pitääkin. Puolilämpimällä koneella olen muutaman kerran havainnut pientä nykimistä, mutta muutaman kiihdytyksen jälkeen nämä oireet ovat hävinneet. Auto myös lämpenee nopeammin kuin oletin, pikkupakkasilla ei vielä kabiinissa tarvitse palella. Istuinlämmittimiä en yleensä käytä, mutta testimielessä niitäkin on tullut kokeiltua. Ilmeisesti lämmittimien säädön tehonumeroinnilla ei ole mitään merkitystä, sillä "kolmosteho" tuntuu viileämmältä kuin ykkösteho, ja kakkosteho on taas selkeästi voimakkain. Ranskalaista logiikkaa.
Luistonesto on C4:ssä toteutettu erinomaisesti, se ei ole liian agressiivinen kuten esimerkiksi Ford Focuksessa. Luistonesto astuu kuvioihin vasta jos jäisellä tiellä kunnolla polkee, eli pienet sutimiset eivät saa aikaan jarrushowta. ABS jarrujen toimintaa en vielä ole päässyt kokeilemaan, sillä uutuudenkarheat Misukat ovat pitäneet koslan tiessä kiinni. Pieni miinus tuulilasin reunojen "kaukalosta", lumien tökkiminen lasilta pois onnistuu lähinnä katon kautta. Kokonaisuudessaan kuitenkin varsin positiiviset ensikuvat näin kylmän kauden alkajaisiksi.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Jälkimarkkinointi ja palvelun kehittäminen
Oli ilo huomata, että Citroënin maahantuoja AutoBon ottaa jälkimarkkinoinnin ja palvelun kehittämisen vakavasti. Sain nimittäin eilen illalla puhelun riippumattomalta palvelututkimusyritykseltä, jossa kartoitettiin kokemuksiani uuden Citroën henkilöauton ostajana. Kysely keskittyi pääasiassa myyjän ammattitaitoon ja lupausten pitämiseen, sekä myyjäliikkeen harjoittamaan jälkimarkkinointiin. Lisäksi vastaajalle tarjottiin mahdollisuus antaa liikkeelle ja maahantuojalle vapaamuotoista palautetta.
Mielestäni on tärkeää että yritykset kartoittavat asiakkaittensa tyytyväisyyttä eri tavoin ja puhelintutkimukset ovat yksi osa tätä kokonaisuutta. Itse olin Citroën myyjäliikkeen palveluun pääasiassa tyytyväinen, pientä negatiivista palautetta annoin siitä, ettei myyjäliike lupauksestaan huolimatta asentanut USB-Boxia radion yhteyteen (väittivät, ettei tuoda enää maahan vaikka tuodaankin) sekä siitä, että huolenpitosopimuksen sopimuspaperissa oli väärä arvonlisäveroprosentti (22% -> 23% korotus oli jo tullut muutamaa kuukautta aiemmin). Tämän vuoksi sopimuksen kokonaishinta nousi prosentilla siitä, mitä oli puhuttu.
Tosiaan, en ostanut autoa Jyväskylän paikallisesta liikkeestä, vaan Savosta.

tiistai 12. lokakuuta 2010
Renkaat vaihdettu
Edellisessä postauksessa alustama rengasoperaatio on saatettu kunnialla päätökseen. Palvelu pelasi ihan hyvin, joskin hieman hitaammin kuin varsinaisessa rengasliikkeessä. Ainoa miinus oli oikeastaan viimasuojan asentamisen unohdus, tämän pystyy helposti hyväksymään rengasliikkeessä joissa asentajilla ei ole tietoa autoista, joissa suojaa käytetään. Merkkiliikkeessä olisin kuvitellut asentajien tietävän tämän, varsinkin kun suoja oli vaihdettavien renkaiden vieressä kontissa.
Napsautin suojan sitten paikalleen itse..
Ensikokemukset Michelinin nastoista C4:n alla: Verrattuna isovelimalliin (C5) rengasmelu on kyllä moninkertainen. Kesärenkailla auto on toki äänekkäämpi kuin isoveli, mutta ei häiritsevästi. Nastarenkailla melun huomaa selvästi. Jokatapauksessa eiköhän tuon kanssa tule toimeen, mutta mahdollisille C5:stä C4:ään vaihtajille varmasti tarpeellinen tieto.

maanantai 11. lokakuuta 2010
Citroën huolenpitosopimus
Uusiin Citroën henkilöautoihin on saatavana huolenpitosopimus kiinteällä kuukausihinnalla kolmeksi vuodeksi. Tämän jälkeen sopimusta voidaan jatkaa maksimissaan toiset kolme vuotta. Huolenpitosopimuksen avulla autokustannukset ovat hyvin ennakoitavissa, sillä huolenpitosopimus kattaa kaikki säännölliset ja yllättävät kulut, lukuunottamatta renkaita, veroja ja katsastuksia. Huoltosopimukseen sisältyvät myös polttimot ja pyyhkijänsulat, joten varsin kattava paketti on kyseessä.
Lisäpalveluista täytynee mainita Tiepalvelu (kuuluu hintaan), renkaiden kausivaihto 2x vuodessa (3e / kk), sekä mahdollisuus renkaiden kausisäilytykseen.
Huolenpitosopimuksen hinta määräytyy ajokilometrien mukaan, joten haittapuolena asiakas joutuu arvioimaan kilometrit etukäteen. Ylimenneistä peritään lisämaksua, mutta alisuoritteista ei rahaa saa takaisin. Tietysti jos oma auto kuuluu niihin yksilöihin, joista ei käyttöiän aikana hajoa mitään yllättävää, on huolenpitosopimus huomattavasti pelkkiä määräaikaishuoltoja kalliimpaa. Toisaalta taas, kulujen ennakoitavuus ja huoltojen helppous puhuvat sopimuksen puolesta. Huolenpitosopimus myös tietyllä tapaa jatkaa "takuuta" yhdellä vuodella.
No se tuote-esittelyistä, itse päätin ottaa huolenpitosopimuksen omaan C4:ään. Järkeilin asian seuraavalla tavalla: Jos tällaista palvelua tarjotaan, enkä sitä ota, voin olla varma siitä että kaikki mahdollinen hajoaa. Jos taas otan palvelun, se on eräänlainen varmistus sille ettei mitään muuta kuin rahaa mene hukkaan. Lisäksi autoilusta tulee helpompaa, eikä mahdollisten huoltojen tullessa tarvitse kättä painaa kyynärvartta myöten taskunpohjalle. Aion tässä blogissa siis myös raportoida huolenpitosopimuksen toimivuudesta, ja toivottavasti tämä auttaa tulevia Citroënisteja puntaroimaan kannattaako kyseiseen palveluun rahojaan laittaa.
Ensimmäinen kokemus huolenpitopalvelun toimivuudesta tuli tänään, kun säätiedotus alkoi ikävästi näyttää lumisateen merkkejä seuraaville päiville. Karautin Sitikalla valtuutettuun huoltoliikkeeseen ja astelin marmoritiskin ääreen. Marmoritemppeli näytti perinteisen tyhjältä, sillä valtaosa henkilökunnasta oli teillä tietämättömillä. Hetken odoteltuani, ja katseltuani marmoritiskin pienistä digitaalisista kuvakehyksistä erilaista autovalmistajien markkinointipropagandaa, havaitsin horisontista ripeällä askelluksella lähestyvän miehen tummassa puvussaan. Tunnistin miehen automyyjäksi ja pysäytin hänet. Kysyin automyyjältä, että mahtaako tästä liikkeestä saada palvelua.
Hieman hölmistyneen oloinen myyjä kysyi millaista palvelua etsin. Sanoin tarvitsevani huoltopalveluita, ja myyjä kävikin hakemassa paikalle hieman kyllästyneenoloisen mieshenkilön, joka paljastui Citroën huoltopäälliköksi.
Tiedustelin aikaa renkaanvaihtoon. Aluksi huoltopäällikkö vaikutti olevan hieman ihmeissään ja silmistä paistoi kysymys "kuka nyt merkkiliikkeeseen tulee renkaita vaihdattamaan". Ilmoitin että minulla on huolenpitosopimus johon kausivaihto kuuluu. Ääni muuttui kellossa samantien, ja huoltopäällikkö varasi ensimmäisen minulle sopivan ajan. Samaan hengenvetoon hän tiedusteli muita mahdollisia korjaustarpeita tai tarkastuskohteita. Mainitsin, että kulutuslukemat ovat hieman kovat ja pyysin tarkastamaan hieman kireäksi havaitsemani käsijarrun. Tiedot kirjattiin ylös ja käsijarrukin kuulemma aiotaan tarkastaa renkaanvaihdon yhteydessä. Huoltomies kyseli vielä haluani siihen, että he tarkastaisivat nivelten yms kuntoa, jos vaikka olisivat päässeet kuukaudessa löystymään.
Sanoin, että minun puolesta saavat tehdä niin paljon tarkistuksia kuin ehtivät, mutta tarvitsen autoni takaisin tunnin päästä. Tämä kelpasi huoltomiehelle, huomenna sitten selviää miten todellisuudessa hommat hoituvat. Ensikokemukset huolenpitopalvelusta olivat kuitenkin positiiviset, tunsin saavani parempaa asiakaspalvelua kuin edellisen Citroënin kanssa, jolla kyseistä palvelua ei ollut. Silloin päädyin useimmiten läheisen nyrkkipajan asiakkaaksi, sillä heidän hintansa olivat kilpailukykyisemmät ja palvelukin tuntui kiinnostavan enemmän. Ilmeisesti siis palveluhalukkuuteen vaikuttaa se, mistä rahat firmalle tulevat - köyhältä kansalaiselta vai suuremmalta maahantuojalta.

Tilaa:
Kommentit (Atom)