Omalta kohdaltani vuosi 2014 oli menestykseltään vaihteleva. Jos salkkua tarkastellaan kokonaisuutena, vuotta voidaan pitää katastrofaalisen heikkona suhteessa yleiseen markkinakehitykseen. Jos taas katsotaan yksittäisiä kohteita, vuosi oli varsin hyvä. Seadrillin korkea paino salkussani pudotti tulosta rankasti. Tein loppukesästä klassisen "tonnin verottoman luovutuksen" ja veroseuraamuksia välttääkseni jätin myös Seadrillit myymättä kun tappio oli pieni. Tästä täytyy ottaa oppia, eli verokikkailu aloitetaan vasta joulukuussa eikä puolessa välissä vuotta.
Tarinoita elämästä, autoista, tekniikasta, säästämisestä, sijoittamisesta, politiikasta ja kaikesta siltä väliltä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rahastot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rahastot. Näytä kaikki tekstit
lauantai 3. tammikuuta 2015
tiistai 10. syyskuuta 2013
Uutta Salkusta
Pitkän kirjoitustauon jälkeen täytynee kirjoittaa jotain myös säästämis -aiheesta. Kun kirjoitustiheys hiljeni, muutimme uuteen omakotitaloon, joten sen kanssa on riittänyt kiirettä. Tämä myös tietysti näkyi säästöissä, jotka hupenivat hieman. Nyt, kun talossa on asuttu vuoden päivät, aion jälleen ottaa härkää sarvista ja jatkaa kurinalaisempaa säästämistä. Toki vuoden aikanakin salkkuun tipahteli pienempiä summia, ja vuoden aikana salkun arvo kasvoi prosentuaalisesti ~30%. Tästä uusien sijoitusten osuus oli arviolta alle kymmenen prosentin luokkaa.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Vertailuindekseistä, pieni jatko
Kun edellisessä postauksessa käsittelin hieman vertailuindeksien valintaa ja esitin graafin "optimoiduilla" indekseillä, ajattelin, että täytyyhän minun olla rehellisempi ja täsmällisempi kuin valtaosa rahastoyhtiöistä. Tässäpä siis realistisempi kuva menestyksestäni:
maanantai 19. syyskuuta 2011
Vertailuindekseistä
Rahastoilla on aina vertailuindeksi, jota ne pyrkivät seuraamaan tai pyrkivät voittamaan. Tässä postauksessa en niinkään halua avautua aktiivisten rahastojen harrastamasta "indeksihoppailusta", joka tarkoittaa käytännössä sitä, että valitaan salkkua vain hieman kuvaava indeksi, joka voidaan helposti "voittaa" riskitasoa nostamalla/laskemalla. Tämä on tietysti epärehellistä toimintaa, mutta ajattelin julkaista pienen vertailun siitä, miten oma salkkuni on menestynyt muutamaan indeksiin verrattuna. Tosin, ehkä hieman myös avaudun indeksishoppailusta.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Strategiakatsaus
Kun päätin laajentaa blogini aihepiiriä säästämiseen, kävin hyvin lyhyesti läpi omaa strategiaani. Ajattelin kuitenkin, että nyt on aika tarkentaa tätä säästämisen tärkeintä osa-aluetta hieman. Strategia on sana, jota nykyään viljellään hyvin ahkerasti, mutta lopulta varsin harva ihminen miettii sanan merkitystä. Wikipedia määrittelee sanan seuraavasti:
Strategia (kreik. στρατός 'sotaväki' + ἄγω 'johtaa' > στρατηγός 'sotapäällikkö' > στρατηγία 'sodanjohto') tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä.Kyseessä on siis suunnitelmallinen toiminta, jonkin ennalta asetetun päämäärän saavuttamiseksi. Ihmisten on hyvin hankala motivoitua tekemään jotain, jolla ei ole päämäärää. Joillekin onnekkaille säästämisen päämääräksi riittää vain se, että numero pankkitilillä tai arvo-osuustilillä kasvaa, kun taas me tavalliset kuolevaiset tarvitsemme jonkin konkreettisen tavoitteen.
torstai 16. joulukuuta 2010
Allokaatiosta
Kuten edellisessä postauksessa alustin, ajattelin nyt hieman avata tämänhetkistä allokaatiota. Edellinen graafi oli hieman "vanha", siinämielessä että odottelin yhden summan rekisteröitymistä rahastoihin, joten allokaatio oli hieman erilainen kuin todellisuus. Alla tämänhetkinen tilanne ostojen mukaan:
Venäjän paino on melko tukeva, osittain siksi että kyseessä on tietoinen riski. Venäjän rahastoon ja muihin riskipitoisempiin laitan esimerkiksi ns. "budjetoimattomat tulot" kuten erilaiset bonukset, esimerkiksi S-bonukset, Keskon pisteistä tulevat satunnaiserät, mahdolliset rahalahjoitukset tms, joille minulla ei tällähetkellä ole suoraa käyttöä. Strategiani on periaatteessa hyvin yksinkertainen, muut jakautuvat näennäisen tasaisesti eri markkina-alueiden mukaan, mutta järjestyksessä siten, että eniten turskalla oleva on etusijalla. Alun turskailun jälkeen ongelmana lähinnä on se, että kaikki sijoitukset ovat plussan puolella, jolloin strategian mukainen valinta on hankalampaa. Aion myös ottaa korkoposition mukaan jossain vaiheessa, mutta tämänhetkiset näkymät korkorahastoissa ovat melko kehnot, joten se saanee odottaa ensivuoteen.
Varsinaisia suuria virheitä strategia ei ole aiheuttanut, mutta se ei myöskään ole ollut tarkasteluajanjaksolla "paras mahdollinen". Toki on hyvinkin realistista odottaa, ettei parasta mahdollista tavallinen kuolevainen kykene saavuttamaan. Jos jälkiviisautta harrastetaan, niin koko potin laittaminen Aasian markkinoille olisi tarjonnut noin kolminkertaisen kasvun verrattuna nykyiseen allokaatioon. Arvon mukaisesta allokaatiosta teen uuden postauksen myöhemmin, kunhan aikaa kuluu hieman lisää. Näin pikakatsauksena todettakoon, että Aasian ja Pohjois-Amerikan osuus on arvossa lyhyellä tähtäimellä kasvanut muita paremmin.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Pitkäaikaissäästämisestä
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, autosta ei yksinkertaisesti ole ollut riittävästi negatiivista kirjoitettavaa. Tämän vuoksi päädyinkin laajentamaan aihepiiriäni. Vaikka olen luonteeltani melko turvallisuuden haluinen ja muutosvastainen, minussa on myös jännitystä hakeva puoli. Tämä jännityshakuisuus näkyy useimmilla ihmisillä esimerkiksi jännittävien harrastusten, kuten erilaisten extreme-urheilulajien harrastamisena. Allekirjoittaneella tämä näkyy himona fransmannien autoteollisuuteen sekä sijoittamisena. Vähien rahojen kanssa riskipelaaminen kuullostaa lähtökohtaisesti todella typerältä, sillä ensimmäinen sijoittamisen ohje on "sijoita vain sen verran, minkä olet valmis häviämään". Mutta mitäpä elämä olisi ilman pientä riskiä?
Muutamia vuosia sitten harrastin pientä nappulapeliä rahastojen kautta, varsin mukavalla menestyksellä. Sen jälkeen kuitenkin turvallisuushakuisuus vei voiton, ja pidin pitkän tauon jonka aikana kaikki ylimääräinen raha meni elintason nostamiseen, kuten esimerkiksi viihde-elektroniikkaan, autoon, matkailuun, kaljaan ja niin edelleen. Finanssikriisin pahimpina hetkinä houkutus lähteä peliin mukaan oli suuri, mutta jostain syystä tätä en tehnyt. Voisi siis sanoa, että tässä vaiheessa on jo myöhässä. Jokatapauksessa, päätin aloittaa pitkäaikaissäästämisen. Aikaisemmista strategioistani poiketen, en lähde hakemaan lyhyellä ajalla suurta tuottoa, vaan pääasiassa tavoitteeni on kerätä pikkuhiljaa pääomaa tulevaisuutta varten. Koska olen köyhä (lue, opiskelija), suorien osakekauppojen tekeminen on liian kallista käytettävään pääomaan nähden, joten jälleen kerran joudun rahastojen tielle. Edellisestä poiketen, en valinnut "tuttuja ja turvallisia" oman kivijalkapankkini riistohintaisia tuotteita, vaan lähdin etsimään kuluiltaan edullista vaihtoehtoa. Lopulta päädyin Seligsonin indeksirahastoihin. Seligsonin rahastojen kulut ovat varsin siedettävät, 0,1% merkintäpalkkio on pienissä summissa huomattavasti kivijalkapankkien kertaveloituksia halvempi vaihtoehto.
Toinen syy ko. yrityksen valitsemiseen on heidän avoin tiedotuspolitiikkansa, sillä rahastot paljastavat yhtiöittäin mihin rahani oikeasti menevät. Oma Salkku -palvelun "Rahastoluotaimen" avulla yhtiö- ja maakohtaisen allokaation saa selville muutamassa sekunnissa. Koska sijoitushorisonttini on ennalta määräämätön (minulla ei ole aikomustakaan realisoida säästöjäni), osakepainoni on tällähetkellä sopivat 100%. Ensi vuoden puolella täytynee harkita myös korkopuolta uudestaan. Päätös on toistaiseksi ollut ihan hyvä, sillä korkorahastot ovat lähes poikkeuksetta olleet tappiollisia, ja osakepuolella pientä kasvua on tullut.
Indeksirahastojen merkittävin etu (laaja hajautus ja kustannustehokkuus) tekee niistä myös hyvin tylsiä. Tämän vuoksi lisäsin mukaan myös yhden aktiivisen jännitysmomenttia tuovan alueen: Venäjän. Seligsonin Russian Prosperity rahasto on menneinä vuosina ollut hurjassa vedossa. Se ei tosin takaa mitään tulevaisuudesta, mutta ainakin vaihtelua on indeksirahastoja enemmän. Ohessa kuva tämänhetkisestä allokaatiostani ostojen mukaan.
Kuten kuvasta näkee, Venäjän paino on riskiin nähden järkyttävän suuri. Mutta toisaalta, summatkin ovat pieniä. Myös euroopan paino on hieman turhan suuri. Lisää allokaatioista ja muista myöhemmin, tämä toimikoon alustuksena tähän aiheeseen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)