keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Citroën C4 1.6 HDI BMP

Edellinen kirjoitus olikin sitten autohistoriikin toistaiseksi viimeinen osa, ja siirrytään nykypäivään. Kuten jo mainitsinkin, Citroën C5 sai siirtyä kohti uusia haasteita, ja tilalle käyttökuluiltaan edullisempi kulkine.

Pienen etsiskelyn jälkeen kohdalle sattui Citroën C4 1.6 HDI Berline, Pack Vision varustelulla ja BMP -robottivaihteistolla, vuosimallia 2010.

Citroën C4 1.6 HDI, Pack Vision Berline BMP (nimihirviö)

Auton hankintaan liittyi mielenkiintoinen tilanne, sillä kyseessä oli täydellinen sokko-ostos. En nimittäin päässyt koeajamaan BMP -vaihteistolla olevaa autoa lainkaan. En myöskään ole ikinä aikaisemmin ajanut diesel-moottorilla varustettua C4:ää. Pari vuotta vanhasta THP -koneella olevasta manuaali-bensaturbosta oli noin puolen tunnin tuntuma, joten se sai tälläkertaa riittää koeajosta. 

Yleensä pyrin koeajamaan ja tutkimaan tulevat ostokohteet mahdollisimman hyvin, mutta tämän C4:n kohdalla oli aidosti "mahdollisuus, joka ei toistu". Ostoaikoihin uutisoitiinkin jo tulevasta C4:n korimallista, joka muuttaa autoa lähemmäs sisarmerkki Peugeotin muotoilua. Korimallin vaihtumisen vuoksi kaikki syksyllä myynnissä olleet uudet SeeNeloset olivat huonommin varusteltua Edition -sarjaa. Tästä karvalakkiversiosta puuttuu esimerkiksi automaattinen ilmastointi, ja diesel koneeseen ei ole saatavalla automaattia. Jos esitteistä oikein ymmärsin, bensaversionkin automaatti on vanhahtava AL4, joka on siis oikea automaatti, eikä robotti. Pitkä tarina lyhyesti, vaihtohinta edellisestä C5:stä uuteen C4:ään oli sama, kuin muutamaa viikkoa aikaisemmin saamani tarjoukset noin 30000 kilometriä ajettuun, kaksi vuotta vanhaan. Koska diesel ja automaatti olivat vaatimuksia, eikä varallisuus olisi riittänyt kevään uuteen korimalliin, otin hypyn tuntemattomaan ja ostin auton. 

Toimitushetkellä autossa oli kilometrejä 12, ja nyt hieman yli 1600:n kilometrin jälkeen onkin hyvä aika kirjoittaa ensikokemuksia. Moottori on riittävän tehokas auton kokoon nähden, kulkee iloisesti ja ohikin pääsee. Varustelu on riittävää, vaikka muutama pieni mukavuus puuttuukin. Esimerkiksi polttoainekäyttöistä lisälämmitintä ei ole, sama kohtalo on myös parkkitutkalla. Toisaalta näin pienessä autossa parkkitutkaa ei edes tarvitse, joten oikeastaan ainoa merkittävä puute on tuo lisälämmitin. Toki rahalla saa ja hevosella pääsee tässäkin asiassa, mutta ainakin ensimmäinen talvi täytyy pärjätä ilman.

BMP vaihteisto ei siis ole automaattivaihteisto, vaikka se usein sellaiseksi luetteloidaankin. Kyseessä on robottivaihteisto, eli automatisoitu manuaalivaihteisto. Vaihde siis vaihtuu samaan tapaan kuin manuaalissakin, kytkin painuu pohjaan, veto katkeaa, uusi vaihde sisään, kytkin ylös. Oikeaan automaattiin tottuneelle meno tuntui aluksi hieman nykivältä, vaikka vaihteet vaihtuvatkin siististi. Tietyissä tilanteissa, esimerkiksi liikenneympyrään tai T-risteykseen tultaessa, kannattaa pudottaa vaihde kakkoselle ratin sivuilla olevista vivuista. Tämän jälkeen automaatti tulee jälleen siististi mukaan, mutta veto ei häviä kesken ympyrän jos kolmonen osoittautuukin liian suureksi vaihteeksi. Robottivaihteisto ei myöskään lähde vetämään ilman kaasun painamista kuten oikea automaatti. Mäkilähtöjä varten autosta löytyy mäkilähtöavustin, joka pitää jarrut pohjassa pari sekunttia tai kunnes kaasua painetaan. Vetämisen puutetta en ole jäänyt kaipaamaan juurikaan, mäkilähtöavustin ajaa asiansa hyvin. Ainoa tilanne josta tuosta vedosta oli oikeaa hyötyä on parkkeeraaminen. Varsinkin peruuttaessa kaasun kanssa täytyy olla aluksi hieman tarkempana, sillä vähän ronskimpi kaasun käyttö saa aikaan melko urheilullisia liikkeellelähtöjä parkkiruuduista. 

Pienen totuttelun jälkeen vaihteisto kuitenkin tuntuu erittäin toimivalta, vaikka vaihdot saisivatkin olla piirun verran nopeampia. Ei ole kiireisen ihmisen vaihteisto tämä, ainakaan automaattitilassa. Sport -kytkin nopeuttaa vaihtoja ja nostaa vaihtojen kierroslukua hieman korkeammalle. Manuaalitilassa, sport -kytkin kytkettynä vaihteisto toimii äärimmäisen nopeasti ja tarkasti, joten kuljettajalle joka haluaa automaatin mukavuutta, mutta manuaalin "neppailtavuutta", robotti kelpaa loistavasti. Rattivaihteiston avulla ajoon saa urheilullista tuntumaa, ja auton suorituskykykin tulee paremmin esiin. Robotin hyvistä puolista täytynee vielä mainita se, ettei se lisää kulutusta samoin kuten oikea automaatti. Kulutusluvut ovat C4:lle varsin kohtuulliset, tehdas lupaa matka-ajossa 3.8 litraa, joka on varsin hyvä suoritus. Kaupunkikulutusta en ulkoa muista varmaksi, olisikohan ollut 5.8 litraa.

Mitään vikoja ei vielä ole tullut, ainoa kauneusvirhe on Citroënin huonolaatuiset ikkunantiivisteet. Aikaisemmissa vuosimalleissa tiivisteet alkoivat keulia takaosastaan, omassa yksilössäni tätä ei vielä ole, vaan sen sijaan tiivisteisiin ilmestyi ikäviä harmaita tahroja ensimmäisten sateiden jälkeen. Nyt kun kosteaa keliä on jatkunut, tiivisteiden harmaus tuntuu tasaantuvan, täytyy siis toivoa ettei niistä jää laikukkaita. Kulutuslukemat ovat hieman odotettua kovemmat, mutta johtunee auton tuoreudesta ja uutuuden jäykkyydestä. Keittoa kuitenkin menee pahimmillaan lähes sama kuin aikaisemmassa C5:ssä. Täytyy tarkkailla kulutuspuolta kilometrien myötä. Jokatapauksessa olen tällähetkellä erittäin tyytyväinen autoon. Katsotaan olenko jatkossa. :)

1 kommentti:

  1. Mullakin on tuo ja tykkään kovasti. En kyllä enää ota mitään manuaalia tai edes automaattia tämän jälkeen.

    VastaaPoista