Presidentinvaalit 2012 - Perussuomalaiset

Kommentoinpas taas pitkästä aikaa hieman politiikkaa. Aloitetaan kuitenkin perinteisellä disclaimerilla:

Tämä kirjoitus voi edustaa tai olla edustamatta poliittista näkökantaasi. 

Kirjoituksen tarkoitus on herättää ajattelua, ei esittää objektiivista totuutta.

Ennen herneiden nenäänvetämistä, yritä ymmärtää tekstin syvempi merkitys.

Jos hyväksyt nämä, klikkaa "Lue lisää"

Eli pakollisten varoittelujen jälkeen päästään itse asiaan. Politiikka on kirjoitusten aiheena siinämielessä erikoinen, että se tarjoaa hyvin monenlaisia mahdollisuuksia katsoa niitä arkipäiväisiä asioita, joista poliitikot ovat äärimmäisen kiinnostuneita. Muilla julkaisukanavilla olen havainnut, että ne ihmiset, jotka ovat kirjoitusten kanssa täysin eri mieltä, ovat huomattavasti kärkkäämpiä kommentoimaan. Tämän vuoksi ajattelin varoittaa etukäteen kaikkia Perussuomalaisia, sillä tämä teksti tulee käsittelemään heitä.

Jytkyttelyä

Kun Perussuomalaiset vyöryivät viime eduskuntavaaleissa yhdeksi suurimmista puolueista, en viitsinyt tätä seikkaa blogissani esiin nostaa. Osittain siksi, etten yleensä kommentoi suoraan puoluepolitiikkaa, vaan tiettyjä asiakysymyksiä. Toisekseen siksi, ettei minulla ollut juuri minkäänlaista mielikuvaa miten Perussuomalaiset tulisivat toimimaan kunhan heidän suosinsa saavuttaa kriittisen massan. No, nämä seikat on nyt nähty.

Perussuomalaiset eivät ole kyenneet aloittamaan vakavaa politiikan tekemistä, joka väistämättä tarkoittaa kompromisseja. Soinilaisuus perustuu pääasiassa maanläheisiin, hassunhauskoihin letkautuksiin ja haavekuvat ovat varsin kaukana reaalimaailmasta. Eikä tässä mitään pahaa ole, pidän Timoa varsin viihdyttävänä hahmona ja hyvänä lisänä Suomen kuivahkoon poliittiseen kenttään. Se, mikä itseäni häiritsee, liittyy taas Perussuomalaisten Perussuomalaiseen Peruskannattajaan.

Perussuomalaiset - Epäonnistujien puolue?

Aiheeseen liittymätön kuva

Perussuomalaisten kansanedustajien riveissä on monenlaista sakkia. Suurinta julkisuutta vetävät tietenkin Soini, Halla-Aho ja Hakkarainen. Soini edustaa tässä sitä huumorimies -osastoa, joka takaa kansan syvien rivien luottamuksen (Luottamuksen mihin? Hyviin letkautuksiinko?). Halla-Aho edustaa taas Perussuomalaisten toista ääripäätä: maahanmuuttokriittistä osaa. Hakkarainen taas edustaa "kansan syviä rivejä" olemalla juuri niin sivistymätön kuin kouluttamaton peruskansa. Enkä missään tapauksessa halua tässä yhteydessä väittää, että olisin sivistynyt ja elitisti, vaan taustani on työväenluokkaa edustavassa perheessä. 

Mikä näitä kaikkia sitten yhdistää? Se, joka takaa Perussuomalaisten menestyksen. Yksinkertainen, ymmärtämätön väestönjoukko joka aikaisemmin huuteli nurkissa, mutta on saanut poliittiset kasvot Soinin johdolla. Halla-Aholaisuus on moderni, hieman sivistyneempi tapa ajaa samaa asiaa, kuin mitä Joensuussa 1990 -luvulla ajettiin kaljupäisten nahkatakkimiesten voimalla. Hakkaraiset taas vetoavat elämässään sivuraiteille joutuneisiin, yksinkertaisiin ihmisiin. Uskooko joku oikeasti siihen, että Teuvolla olisi mitään hajua politiikasta? Tuskinpa sentään. 

Timo paljastaakin 4.1. Helsingin Sanomissa Perussuomalaisten nousun avaimet:

Soinin mukaan edesmennyt SMP:n vaikuttaja Urpo Leppänen opetti hänelle nuorena puoluesihteerinä monta asiaa. Yksi tärkeimmistä oli, että älä unohda epäonnistunutta ihmistä.

Tästä voisinkin aasinsiltana sanoa, että Perussuomalaiset on epäonnistujien puolue. Todellisuudessa monimutkaisista asioista ei tule yksinkertaisia heittämällä ilmaan hassunhauskoja letkautuksia ja itsestäänselviä vastauksia, joita ei kuitenkaan kyetä reaalimaailmassa toteuttamaan. Tämä ei kuitenkaan PPP:tä (Perussuomalaisten Perussuomalaista Peruskannattajaa) haittaa, sillä he eivät tätä tosiasiaa välttämättä ymmärrä.