perjantai 30. marraskuuta 2012

Paluu arkeen + Eberspächer

Pahoittelut pitkästä viiveestä kirjoitusten välillä. Elämä on ollut hyvin hektistä muuton ja uuden työpaikan kanssa, joten päivitykset ovat jääneet väliin. Elokuun alussa saimme rakennusprojektin valmiiksi, ja muutimme uuteen omakotitaloon. Samassa rytäkässä alkoi myös uusi työpaikka, joka ei valitettavasti sijaitse samassa kaupungissa kuin pitäisi. No. Aina ei voi saada kaikkea.


Työpaikallani ei käytössä ole lämmitystolppia, joten päädyin asennuttamaan pirssiin Eberspächer Hydronic -lämmittimen. Tehoa vehkeessä on 5kW, ja kaukosäätimellä lämmitykset voi ajastaa miten lystää. Ensikokemukset ovat positiiviset, sillä nyt autolla tarkenee myös ajella. Hintaa vermeellä oli asennettuna kaksi tonnia. Varsin tyyristä siis. Olisi kannattanut asentaa jo kaksi vuotta sitten...


Kilometrejä autoon on kertynyt 43 000, joten ensimmäiset viatkin ovat ilmenneet. Viikolla korjautin löystyneen raidetangon pään sekä oikeasta takajousituksesta jonkin "tukihärpäkkeen" joka kolahteli ikävästi hidastetöyssyissä. Huoltosopimuksesta oli ensimmäisen kerran hyötyä. Korjaamatta on vielä hajonnut kuljettajan penkinlämmitin, joka tuntuu olevan vuodesta toiseen Ranskisten akilleen kantapää. Tämä on jo neljäs ranskis, jossa penkinlämmitin on kroonisesti aina rikki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti