maanantai 9. syyskuuta 2013

Citroën C4 pois, MB tilalle

Entinen juhta
C4 lähti muille maille tuossa kesän korvilla. Monessa mielessä vaihtaminen ei ollut järkevää (kuten ei koskaan), sillä auto oli tuoreempi kuin vaihdokki. Keväällä vielä ajattelin ajavani Sitikalla vuoden-pari.

Toisaalta, tiesin, että haluaisin hieman isomman auton, jolla on mukavampi taittaa pitkää työmatkaa. Taloustilanne sattui olemaan sopiva, ja kandidaatiksi valikoituikin Mercedes-Benz E vuodelta 2007. Nyt kun autoa on muutaman kuukauden päässyt kokeilemaan, voi jo aloituspostaukseen laittaa pientä vertailua.

"Uusi" kulkine

Plusmiinus verrattuna C4:ään

Plussat:

+ Matka-ajon mukavuus
+ Istuma-asento
+ Hallintalaitteet
+ Koko, tilat (ks. miinukset)
+ Teho/vääntö (~280hv/600nm)
+ Yleinen "laatu"
+ Vaihteisto (7-vaihteinen OIKEA automaatti)
+ Puhelinintegraatio

Miinukset:

- Tavaratilan koko (farkku olisi ollut siinämielessä parempi)
- Ei nelivetoa (ei ollut sitikassakaan mutta tässä saisi olla)
- Kulutus (seurausta plussista, ikiliikkujaa ei valitettavasti vielä ole)
- Ei USB -tikkupaikkaa.

Kulutus on matka-ajossa siinä kuuden litran paikkeilla parhaimmillaan. Jos mukaan laitetaan yhdistettyä, niin arviolta 7.2l / 100km. Dieseliä tottakai. Mersussa webasto oli tehdasasenteinen, joten sen toiminta vaatii vähemmän käsin tehtävää hienosäätöä kuin jälkiasennetulla Eberillä.

Vaihdossa sain autosta yllättävän hyvin takaisin, arvonalentuma kolmelta vuodelta ~4000 euroa joka lienee varsin siedettävä. Tämä johtuu pääpiirteissään siitä, että Sitikan hankintahinta oli verrokkejaan huomattavasti edullisempi mallisarjan vaihtumisen vuoksi. Kyseessä oli siis jälleenmyyjän viimeinen kappale vanhaa korimallia, joka myytiin varsin mielekkääseen uloskantohintaan.

Mitä Sitikasta sitten jäi käteen?


Auto oli hyvä ja suurempia vikoja ei 60 000 kilometrin aikana tullut. Laatuongelmia oli sisämateriaaleissa, kuskin ovi ja penkit olivat huonommassa kunnossa kuin triplaten ajetussa Mersussa. Hallinta-laitteissa pienet erikoisuudet ranskalaiseen tyyliin eivät autoa omistaessa hirveästi häirinneet, mutta jälkeenpäin monet ratkaisut eivät olleet niin toimivia. Esimerkiksi penkinlämmittimien kytkinten käsittämätön sijainti penkin ja oven välissä, kiinteä ratin keskiö jne. olivat ominaisuuksia, jotka varmasti kuullostivat suunnittelijan pöydällä paremmalta kuin todellisuudessa. Auto palveli hyvin, ja olisin varmasti ajanut pidempäänkin, ellei matka-ajon osuus olisi ajomäärissäni näin merkittävällä osalla. Täytynee kirjoitella uudesta tulokkaasta lisää, kunhan taas muistan päivittää blogia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti