torstai 5. kesäkuuta 2014

Matkatyön päätepiste näkyvissä

Viimeiset pari vuotta ovat kuluneet matkatyön merkeissä. Tai, en tiedä onko matkatyö varsinaisesti oikea termi, koska itse työssä ei juuri matkusteta, mutta 150 kilometrin päässä työpaikasta asuminen tuottaa tiettyjä logistisia haasteita. Nyt päätepiste on kuitenkin näkyvissä. 

Pari vuotta sitten rakensimme omakotitalon kotipaikkakunnalle, Kuopioon. Erinäisten kuvioiden jälkeen aloitin kuitenkin päätoimisen työskentelyn opiskelupaikkakunnallani eli Jyväskylässä. Vaimo sen sijaan työskenteli Kuopiossa. Nyt kun talolle tulee ikää maagiset kaksi vuotta, uskaltaa myyntitoimenpiteetkin tehdä ilman epämiellyttäviä veroseuraamuksia.


Kahden paikkakunnan välillä seilaaminen tuottaa yllättäviä hankaluuksia, sekä tietenkin väistämättä myös kustannuksia. Verottaja tulee onneksi noin kolmasosalla kustannuksista vastaan työmatkavähennysten merkeissä. Nyt täytyy vain toivoa, että saadaan talo myytyä järkevällä hinnalla, jotta päästään talomarkkinoiden ostolaidalle.

Tällä hetkellä tuntuu, että ostolaidalla olo olisi huomattavasti helpompaa kuin myyntilaidalla majaileminen. Ihmiset eivät uskalla tehdä ratkaisuja, kun epävarmuustekijöitä on runsaasti ilmassa. Onneksi pankkien lainananto on hieman virkistynyt viimevuodesta. Myyntiprosessin aikana on tullut muutama mielenkiintoinen havainto keskiverto omakotitalon ostajasta. Ostajat jakautuvat käytännössä kahteen kategoriaan:

1. Nuoret ostajat, joilla rahoitus on ongelma
2. Vanhat ostajat, joilla on oma talo myytävänä/myyty, ja jotka ovat jumahtaneet menneisiin aikoihin.

Ykköskategoria on selkeämmin kuvattavissa. Nuorilla ostajilla on aikalailla samanlainen maku kuin meillä, eli he etsivät kohtuullisen modernia asumusta. Ongelmana on säästöjen määrä. Kakkoskategoria on mielestäni varsin koominen. Heitänpä siitä yhden oikean elämän esimerkin.

Asuntoamme tuli katsomaan keski-ikäinen pariskunta jolla oli lapsia. Heillä oli oma talo myytynä ja meidän talomme koko, sijainti ja hinta olivat sellaiset, jota he olivat etsimässä. Heidän entinen talonsa oli rakennettu heidän nuoruusvuosinaan, eli 70 luvulla. Nyt he etsivät uutta, koska vanhan talon remontointi ei enää innostanut. Kun välittäjä oli heille taloa esitellyt, suurimmat valituksen aiheet olivat seuraavat:

- Ei ole mäntykaappeja / mäntykattoa
- Laattalattia oleskelutiloissa, ei puun väristä parkettia
- Makuuhuoneiden lattia ei ollut puun väristä parkettia
- Ei kukkatapetteja
- Takka ei ole musta vuolukivi tai punainen tiilitakka

Argh. Miksi joku haluaa ostaa uuden talon, jos he kuitenkin haluavat 70 -luvun mukaiset tyylit? No, onneksi ostajia ei tarvita kuin yksi, joten toivottavasti kohta nappaa.

Muuttopäätöksen teko oli kuitenkin henkisesti iso askel. Eräällä tavalla yksi varsin hankala elämänvaihe lähestyy loppuaan. Toisaalta taas, käytännön järjestelyt ja kuviot muuttuivat kertaheitolla vaikeammaksi. Pelkona horisontissa siinti tilanne, jossa ruokakunnassamme ei ole kuin yksi palkansaaja ja toinen etsii kuumeisesti töitä. Onnetar sattui kuitenkin tässä puolellemme, sillä vaimoni työllistyi ensimmäisestä haastattelusta koulutustaan vastaaviin tehtäviin, vaikka se onkin Keski-Suomen alueella haastavaa. 

Tämä taas aiheutti toisen ongelman: Jos asuntoa ei saadakaan myytyä ennen syksyä, joudumme vuokraamaan asunnon täältä, vaikka meillä on jo yksi asunto Kuopiossa. Käytännössä tilanne varmaan ratkaistaan siten, että vuokraamme jonkin pienen "työpömpelin" ja matkustamme viikonlopuksi kotiin. Toivottavasti tähän ei kuitenkaan tarvits mennä, vaan kaupat saadaan tehtyä sellaisella aikataululla, että pääsisimme muuttamaan entisestä talosta uuteen taloon kertaheitolla.

Toinen vaihtoehto olisi tietysti marssia hattu kourassa pankkiin ja pyrkiä kahden asunnon loukkuun. Nykyisellä korkotasolla tämä olisi kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu, mutta heikompaa hieman hirvittää. Epäilen myös, ettei pankkikaan tällaiseen ratkaisuun kovin suotuisasti suhtaudu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti