keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Salkun järjestelyä ja ostoja

Te, jotka Sharevillessä salkkuani seuraatte, tiedättekin järjestelyn lopputulokset jo. Ajattelin kuitenkin kirjailla tänne erillisen kirjoituksen viimeaikaisista liikkeistä.

Myin pois Seligson Suomi -rahaston osuuteni. Syynä myyntiin on se, että minulla on jo suoria omistuksia monessa rahastoonkin kuuluvassa yhtiössä. Haluan myös pienentää Suomen painoa. Jatkossa teen suomisijoitukset suoraan osakkeisiin ja/tai OMXH25 ETF:n kautta. Nettosin kyseisen rahaston myynnillä kokonaisuudessaan hieman yli 50% myyntivoiton. Olin jo pitkään harkinnut tätä siirtoa, ja taisinpa jossain aikaisemmassa kirjoituksessa mainita.

Tämä johti tietysti uuteen ongelmaan, eli minne kyseiset myyntivoitot tulisi sijoittaa. Seurantalistallani on ollut monenmoista kioskia, mutta viimeaikaiset kurssirevittelyt ovat muuttaneet suuren osan niistä vähemmän kiinnostaviksi. Halusin salkkuun muutaman defensiivisemmän osakkeen, jos nyt näiltä arvostustasoilta sellaisia edes voi löytää.

Ensimmäinen valinta oli HCP Inc. Kyseessä on yhtiö, joka vuokraa kiinteistöjä terveydenhuoltoalalle. Baby boomer -sukupolvi on pikkuhiljaa Jenkeissä siirtymässä vanhainkoteihin, joten kasvunäkymiäkin on. HCP on myös tunnettu pitkäjänteisestä osinkopolitiikasta. Yhtiö on käsittääkseni ainoa REIT joka lasketaan osinkoaristokraatiksi. HCP:n suurimmalla asiakkaalla on tällä hetkellä haasteita, joten osingon kasvu tuskin yltää historian veroiseksi. Nykyinen tuotto on kuitenkin hyvä ja uskoisin, että yhtiö haluaa pitää kiinni osingon korottajan maineestaan pienemmillä nostoilla.

Toinen valintani sijoittuu puolustusteollisuuteen. Puolustusteollisuusyhtiöiden osakkeet ovat Ukrainan kriisin ja Isiksen sekoilujen takia nousseet voimakkaasti. Valintani kohdistui ohjuksia ja tutkahärveleitä valmistamaan Raytheoniin. Raytheon valmistaa esimerkiksi kaikkien rauhaa rakastavien ihmisten tunteman Tomahawk -ohjuksen, jolla iloiset amerikkalaiset ovat käsitelleet arabeja edellisissä sodissa. Yhtiön osinkotuotto ei ole kovinkaan mairitteleva, mutta kasvua on viimeaikoina tapahtunut. Yhtiö on myös lähiaikoina saanut hoitaakseen ohjustorjuntaan liittyviä projekteja. Wikipediasta luntattuna pulju on viidenneksi suurin puolustusalan yhtiö. Mielestäni Raytheonin arvostus oli edullisempi kuin muiden kilpailijoiden arvostustasot. Lasken tämän firman salkussani sarakkeeseen "kasvuyhtiö". Toivottavasti arvaus osuu kohdalleen.

1 kommentti:

  1. Hei, olen niin onnellinen jakaessani tämän, en voi vieläkään kiittää tarpeeksi voimakasta Priest Adea, mieheni lähti nuoremman naisen luokse, koska en pystynyt synnyttämään PCOS: n vuoksi, olin niin tuhoinen, olin yksinäinen, itkin paljon Yritin jopa ottaa elämäni. Sitten ystäväni kertoi minulle tästä mahtavasta miehestä, papista Adesta, joka auttoi häntä tekemään avioliitonsa täydelliseksi, kävin myös verkossa ja tein lisätietoja hänestä, en ollut liian varma, mutta päätin kokeilla hänelle käski minun olla huolestuttava siitä, että kaikki menee hyvin, hän kertoi minulle kaiken, mitä minun piti maksaa, mikä oli kätevä maksu ja minä tein, ja hän teki työnsä, lähetti minulle videotodistuksen ja käski odottaa 24 tuntia, että hän tulee takaisin, Seuraavana aamuna suurimpana yllätyksekseni se oli, että aviomieheni Shawn polvillaan kerjäämällä olen niin onnellinen, se ei loppunut siihen, olen ylpeä voidessani sanoa, että olen 3 viikkoa raskaana, kiitos paljon Priest Ade i ' m ikuisesti kiitollinen ancientspiritspellcast@yahoo.com tai ancientspiritspellcast@gmail.com
    Blogi: https://priestade.blogspot.com
    WhatsApp +2347059715465

    VastaaPoista