perjantai 25. helmikuuta 2011

Maajakauma Helmikuun lopussa

Ennen kuukausikatsauksen kirjoittamista, ajattelin julkistaa tämänhetkisen maajakaumani. Maiden puolesta selkeästi ylipainossa ovat Suomi ja Japani, alipainossa taas kehittyvät markkinat, joka johtuu position varsin myöhäisestä avausajankohdasta. Position avaamista lykkäsin kehittyvien talouksien haastavan arvostustilanteen osalta, ja kuten oletinkin, näillä markkina-alueilla lasketeltiin helmikuun kunniaksi. Egyptin ja Libyan kriiseihin liittyvä paniikkireaktio ja öljynhinnan jyrkkä nousu satuttaa kehittyviä talouksia länsimaita rankemmalla kädellä.

Kuten oheisesta kuvasta näkyy, sijoituksistani valtaosa on kehittyneissä talouksissa. Tätä epätasapainoa pyrin korjaamaan lähitulevaisuudessa. Mitä euromaiden kriiseihin tulee, Kreikan painoarvo omassa salkussani on minimaalinen. Ainoa Kreikkalainen yhtiö on paikallinen Coca Colan pullottaja. Irlannista löytyy muutamia teollisuusyhtiöitä. Sama pätee myös Espanjaan, joskin sen painoarvo on hieman suurempi. Tämä johtuu esimerkiksi Banco Santanderista, joka on finanssisektorilla varsin merkittävä toimija.

Tässä vaiheessa maajakaumasta ei vielä ole sen tarkempaa kommentoitavaa, sillä tasapainotustyö on yhä kesken, vaikka elementit ovatkin jo paikallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti