maanantai 7. lokakuuta 2013

Nordnetin ETF -kuukausisäästöstä salkkuun tarttuneet


Kirjoitin jokin viikko sitten ajatuksiani mahdollisista salkun lisistä. Päätös oli perinteisesti vaikea, koska käytettävissä oleva pääoma on varsin rajallinen. Nordnetin valikoima on hyvä, mutta lopulta, sen laajuus oli ehkä itselleni pienehkö pettymys. Vaikka vaihtoehtoja on paljon, valtaosassa on yksi puute:
Nimittäin se, että ehdoton valtaosa on erilaisia synteettisiä vaihtoehtoja. Vaikka niiden kulurakenne on sopuisampi, kuin monien muiden, en jotenkin pidä ajatuksesta, että ottaisin ylimääräistä näkemystä vastapuoliriskin muodossa. Tämä menee monien mielestä saivartelun puolelle, mutta onhan sitä typerämpiäkin tapoja tehdä päätöksiä.


Alunperin suunnittelin seuraavia vaihtoehtoja:
1. MSCI World
2. S&P500
3. Eurooppa
4. Kehittyvät

Kaikki siis iSharesilta. Lopulta, päädyin pudottamaan MSCI Worldin pois, koska sen Yhdysvaltojen paino on 50%. S&P500 mukanaolo nostaisi Jenkkipainoa entisestään, ja lisäksi salkussani on jo Seligsonin Pohjois-Amerikka. Tietyssä mielessä myyntitilannetta varten, olisi kannattanut nimenomaan pitää MSCI World ja kasvattaa kehittyvien painoa. Itse kuitenkin pidän siitä, että saan seurata salkussani maantieteellisiä kehityksiä erikseen, joten päädyin kolmeen jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Ainoa puute taitaa olla Australian / Japanin poisjäänti. Tämä ei sinäänsä harmita, koska näitä tulee Seligsonin Aasia -rahastossa, jota salkussa jo on.

Näiden uusien tulokkaiden myötä, salkku ei ainakaan jännittävämmäksi muuttunut. Tuotevalikoima kasvaa, mutta perusideologia ja jaottelu pysyy samana. Jos markkinat päättävät alkaa lasketella reippaammin alaspäin, olisi ehkä aika ottaa muutamia yksittäisiä yhtiöitä tarkasteluun. Tällä hetkellä, en kuitenkaan koe, että minun kannattaa lähteä arvailemaan suuntaan tai toiseen, vaan jatkan edelleen ytimen rakentamista kuten aikaisemminkin. 

Ytimen rakentamisessa riittää kuitenkin työtä, sillä pyrin keräämään näihin valittuihin sen verran rahaa, että mahdollisessa myyntitilanteessa kulurakenne pysyy hallussa. Tässä vaiheessa moni saattaa ihmetellä, miksi en jatkanut vain Seligsonilla, sillä uudetkin tuotteet ovat erittäin lähellä vanhoja. 

Yksi perustelu on se, etten halua laittaa kaikkea indekseihin, joiden muodostuminen perustuu jonkin organisaation määritelmään eettisyydestä. Toinen on se, että haluan monipuolistaa tuotevalikoimaa ja saada lisää mielenkiintoista seurattavaa. Kolmas perustelu voisi olla klassinen: "koska mä haluun!" 

Uusista tulokkaista Eurooppaa lukuunottamatta kaikki ovat osingot ulos jakavia. Tämä on mielestäni hyvä asia, koska tällä tavoin saa myös tasattua verotusta. Käytännössä pääomatuloni ovat toistaiseksi verottomia, koska minulla on pääomatulolajiin soveltuvia vähennyksiä. Ja, onhan se aina mukavaa kun kvartaaleittain muutama euro tilille kolahtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti