Kurssit eivät ole vielä kovinkaan vahvasti reagoineet Yhdysvaltojen kotikutoiseen velkakatto-ongelmaan. Tällä hetkellä ratkaisun edellytykset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyvällä tolalla. Kunnollisia neuvotteluja ei ole saatu pidettyä, ainakaan julkisuuteen valuneiden tietojen perusteella.
Aidosti, Yhdysvaltojen ongelmassa kyse on poliittisesta muskelista. Republikaanit eivät halua näyttää heikoilta kannattajiensa edessä, ja he haluavat kaataa Obaman porukalle varsin keskeisen terveydenhuoltouudistuksen. Tilanne onkin ajautunut ikävään vaiheeseen, sillä nyt katsotaan kenen pokka kestää pisimpään.
Jos velkakattoa ei nosteta, seuraukset ovat arvaamattomat. Toisaalta, jos sopimusehdotus hyväksytään, republikaanit antavat käytännössä suostumuksensa nykyiselle politiikalle. Tämä ei ole hyvä asia kannattajien silmissä, ja jos velkakattoa ei nosteta ja taloudelliset seuraukset ovat vakavat, käytännössä seuraavien vaalien tulos on jo päätetty. Republikaanit saavat voimakkaan lyöntiaseen seuraaviin vaaleihin, ja Amerikkalaisessa kulttuurissa tosiasiat hämärtyvät varsinkin vaalien alla. Se, että republikaanit itse aiheuttaisivat ongelman, ei merkitse mitään kannattajien silmissä.
Nyt kyse onkin vain siitä, uskaltaako oikeistolaisempi vaihtoehto pitää kiinni linjastaan ja mahdollisesti aiheuttaa talouteen vuosisadan kuprun.
Ikävä puoli on se, että nyt pelataan venäläistä rulettia maailmantalouden ja tavallisten kansalaisten kustannuksella. Positiivista on se, että lopputulos lienee tiedossa tänään, tai viimeistään lähipäivinä. Jos markkinoita katsotaan, niin konsensus taitaa olla sen puolella, että velkakattoa nostetaan. Jos markkinat pitäisivät todennäköisimpänä vaihtoehtona "konkurssia", olisivat kurssit jo reagoineet voimakkaammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti