tiistai 1. lokakuuta 2013

Kuukausikatsaus: Syyskuu 2013

Syyskuu 2013
Syyskuu meni sijoitusstrategian uudelleensisäistämisen merkeissä. Lähinnä henkisellä puolella. Muutamia pieniä lisäyksiä tulee kuukauden vaihteen jälkeen, mutta pääpiirteissään perinteistä holdaamista. 



Nousua kuukauden aikana kertyi 5%, joten tyytyväinen täytyy olla. Myös salkun kaikkien aikojen huippulukemat (tuoton sekä euromäärän) osalta sattuivat tälle kuulle. Euromäärän puolella ennätysten tekeminen on tietysti helpompaa, sillä kaikki salkkuun laitetut rahat lisäävät euromäärää, ja jos tilanteeseen yhdistyy kurssinousua, euromääräiset ennätykset paukkuvat vielä näin pienellä salkulla helposti. Tuoton puolella tilanne on taas toinen, koska laskentatavassani lisäostot yleensä laskevat laskennallista nousumäärää. Samoin laskutilanteessa ne pienentävät tappiota. 

Jokatapauksessa, vaikka prosenteilla ei elä, onhan se aina kannustavaa nähdä uusia uusia, suurempia prosenttilukuja. Tästä taas jatketaan eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti