Taloussanomien järjestämä leikkimielinen kisa käynnistyi tänään. Itselleni kisa oli pieni pettymys, verrattuna vuosientakaisiin vastineisiin. Muistaakseni aikoinaan vastaavaa järjesti Kauppalehti, mutta saatan myös muistaa väärin. Jokatapauksessa, edelliset kisan inkarnaatiot olivat ensinnäkin pidempiä. Toisekseen, niissä ei ollut yhtä selkeää tavoitetta ja kapeaa kohdistusta. Tämänkertainen kilpailu nimittäin perustuu warrantteihin ja muihin leikkilappuihin, jotka eivät ole yleensä tavallisen sijoittajan salkussa kovinkaan keskeisiä.
Kisasta siis paistaa läpi rahoitusyhtiöiden mainostus, ja itse sijoittamisen opetteluun kisa on varsin huono työkalu. Toki, omalta osaltaan on positiivista päästä tutustumaan näihin harvinaisemmin yksityisihmisten salkuissa käytössä oleviin tuotteisiin ilman oikeaa rahan riskiä.
Osallistun kisaan kevyesti leikilläni. Taktiikkana puhdas arvailu. Saas nähdä miten käy, ja jaksaako tuota loppuun asti seurata. Alku oli ainakin pettymys, sillä kaikki ostokseni ovat tappiolla. Onneksi kyse ei ole oikeasta rahasta.
Jos kilpailu kiinnostaa, löydät sen täältä.
Sattuuko kukaan lukija osallistumaan kisaan? Oletteko osallistuneet aikaisempiin vastaaviin kisoihin? Herättääkö nykyinen tuotteiden valinta samansuuntaisia tunteita kuin itselläni?
Siihen aiempaan osallistuin ja muistaakseni aika hyvällä tuotolakin. Osakkeiden suhteen oli varmemmalla pohjalla kuin näiden leikkikuponkien kanssa. Kinski ei pärjää, ei.
VastaaPoistaEdellinen versio oli kyllä mukavampi, nyt menee hieman arpajaismeinigeillä. Ensimmäiset päivät pysyin vielä n. sijalla 175, mutta nyttemmin romahtanut tuhansien joukkoon. :)
VastaaPoista