maanantai 16. syyskuuta 2013

Bull market / ajoittamisesta

Nyt kun osakesijoittajan kannalta hyvät ajat ovat jatkuneet pitkään, alkaa taas sijoituspiireissä kohista. Kyse on perinteisestä ajatusmallista: jos nousuputken kesto on ylittänyt edelliset ennätykset, on romahduksen pakko olla lähellä. Toki, joskus tällainenkin ajattelutapa toimii mutta tilanne ei välttämättä ole niin yksinkertainen kuin mitä ihmiset haluaisivat sen olevan. Tällaiset keskustelut ovat toisaalta klassinen esimerkki pyrkimyksestä "ajoittaa" markkinoilla oleminen oikein. Miten markkinahuhuihin sitten kannattaisi suhtautua?

Oman lyhyen sijoitusurani aikana markkinat ovat kohdanneet kaksi melko massiivista laskua, jonka jälkeen on aina seurannut hyvä nousukausi, jonka aikana "menetykset" tulevat "takaisin" korkojen kera. Käytän tässä yhteydessä hipsuja, koska menetykset eivät ole menetyksiä, ellet niitä tappiolla myy, ja voitot eivät ole voittoja ellet niitä kotiuta. 


Jälkiviisaana on tietysti helppo sanoa, että olisi kannattanut pari vuotta sitten lyödä enemmän löylyä osakkeisiin, ja taas siitä vuosi aikaisemmin olisi kannattanut myydä kaikki ja odottaa parempia ostohetkiä. Jälkeenpäin kaikki on helppoa, mutta kun itse aloin ahkerammin ostaa osakkeita 2011 syksyllä, kaikki ennusmerkit puhuivat sen puolesta, että lasku jatkuu vuosia. 

Muutamia poimintoja aikaisemmista kirjoituksistani parin vuoden takaa:


Kriiseistä käteen on jäänyt yksi, mielestäni erittäin tärkeä, oppi. Markkinoiden ajoittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Vaikka kirjoituksistani näkyi sen ajan epävarmuus, silti päätin olla markkinoilla. Tästä päästäänkin toiseen opetukseen: koko sijoittamisurani aikana markkinoilta poistuminen tai painon vähentäminen on ollut tuottojen kannalta huonoin päätös. Blogini ei ulotu näin kauas, mutta aikaa ennen subprime -kriisiä, pidin pitkän tauon pois markkinoilta. Toki, silloin sijoitettavat varatkin olivat huomattavan pieniä, ettei suuria menetyksiä ehtinyt tulla. Jälkiviisaana ja pienellä Excel -harjoitteella voin kuitenkin havaita, että päätös poistua markkinoilta on huonoin, jonka sijoittaja voi tehdä.

Vielä haitallisempaa markkinoilta poistuminen on perinteiselle suomalaiselle sijoittajalle, eli kuukausisäästäjälle. Kun varat vedetään markkinoilta, ne myös todennäköisesti tulee käytettyä. Kun taas olisi aika palata markkinoille, varat ovat huvenneet "leipään ja sirkushuveihin".

Tämänkin bull -markkinan ajan, aion toimia samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Jatkaa säästämistä ja sijoittamista, ja toivoa, että KUN seuraava romahdus tulee, minulla on mahdollisuus sijoittaa enemmän kuin nousukauden aikana. Käteisposition etukäteen kerääminen ei mielestäni ole "keskivertoihmiselle" tarpeellista, sillä sijoittamatta jättäminen on yhtälailla sijoituspäätös kuin säännöllinen sijoittaminenkin.

Useimmiten ihmiset ajattelevat päätösten sisältämiä riskejä, mutta kukaan ei huolehdi päätöksen tekemättä jättämisen sisältämistä riskeistä. Tästä paras esimerkki onkin ollut eurokriisi, jossa sijoittamatta jättäminen on taannut sen, ettei ole ollut mukana myöskään sitä seuranneessa nousussa.

Kirjoituksen innoitti: Laiska sijoittaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti